Tarinoita Muumilaaksosta

Onpa viimeisimmästä bloggauksesta aikaa. En vaan ole ehtinyt bloggailla kaiken arjen kiireen keskellä, ja kirjoittanutkin olen lähinnä kandia ja muita koulujuttuja. Lisäksi yhdellä kurssilla on pitänyt lukea määrättyjä kirjoja, joista pitää kirjoittaa lukupäiväkirjaa, joten ei ole tehnyt mieli kahta kertaa niistä kirjoitella. Mutta kaiken kiireen keskellä on ollut tarve lukea jotakin lohduttavaa, joten olen lukenut muumi-kirjoja, enää Muumilaakson marraskuu on kesken.

Minä en koskaan lapsena ollut mikään muumifani. Olen kyllä katsonut Muumilaakson tarinoita telkkarista, mutta eipä se koskaan ollut lempilastenohjelmani (sen sijaan Vili Vilperi ja Maailman ympäri 80 päivässä olivat). Vähän isompana muumit olivat mielestäni vähän lällyjä. Äidilläni on yhä vieläkin Muumipapan urotyöt omassa kirjahyllyssään. Lapsena kirjan kannen viinirypäleet palvelivat leikkieni hahmojen ruokana, tarina ei minua silloin kiinnostanut. Tove Janssonin muumi-kirjat luin kertaalleen joskus vähän vanhempana, ja olin yllättynyt: niiden tunnelma kun on ihan erilainen kuin tv-sarjan. Muumit eivät tosiaankaan ole mitään pelkkiä lastenkirjoja. Muumien maailmassa moni asia on ihanteellisesti, mutta kyllä siihen maailmaan mahtuu pelkoa, epävarmuutta ja muita ikävämpiäkin tunteita. Mikä muumeissa sitten minua viehättää? Muumiperheen boheemius ja asioiden ottaminen sellaisina kuin ne ovat, ne minua viehättävät, koska itse haluan aina suunnitella ja tietää mitä on tulossa. Jotenkin muumit onnistuvat aina myös lohduttamaan ja saamaan huomaamaan sen, että oma elämä on ihan kivaa joka tapauksessa. Lisäksi muumikirjoista löytyy ihanaa arjen viisautta ja välistä syvällisempääkin pohdintaa. Monet kirjojen lauseista voisi irrottaa kontekstistaan ja ottaa motoksi tai valita joka päiväksi yhden muumimietelauseen. Vähän harmittaa, etten kirjoittanut kaikkia minua puhutelleita lauseita ylös, mutta ei sitä lukiessa kuitenkaan oikein jaksanut, kun koko ajan olisi joutunut keskeyttämään. Tässä kuitenkin muutama lempparini:

”Ajatella, miten yksinäinen sellainen on, jota kaikki pelkäävät.”

”Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.”

”On niitä, jotka jäävät, ja toisia, jotka lähtevät, niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.”

”Tietenkin hän oli oikeassa. Ei aurinko voi niin vain muitta mutkitta nousta taivaalle.
Mutta se, että toinen on oikeassa, ei estä toista pettymästä.”

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

”Hän ei ollut siivonnut juuri ollenkaan, sillä näin kaukana merellä ei juuri ollut tomua, eikä siivoamista pidä aatteena liioitella.”

”Muumitalossa oli aamiaiseksi pannukakku, suuri, keltainen pannukakku vaapukkahillon kera. Sitä paitsi oli eilistä puuroa, mutta koska kukaan ei sitä halunnut, se päätettiin säästää huomiseksi.”

”Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa.”

Ja viimeiseksi ykköslemppari, jonka muistan lukeneeni jostakin postimerkkivihosta varmaan vuonna 1995 ja jo silloin se tuntui jotenkin erityiseltä, vaikken ihan kokonaan tainnut sitä ymmärtääkään:

”Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.
-Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. -Niin että se selviää kylmästä yöstä.            -Älä pane, sanoi Muumipeikko. -Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s