Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen oli erilainen kirja verrattuna moniin muihin vastikään lukemiini teoksiin, vaikkakaan en osaa oikein eritellä, miksi. Ehkäpä suurin syy erilaisuuteen on näkökulma, sillä se on autistisen Karenin, joka näkee maailman eri tavalla kuin standardi-ihmiset. Hän ottaa asiat kirjaimellisesti, ei ymmärrä vertauksia, eikä osaa valehdella. Hänen ajatuksenjuoksuaan oli mukava lukea, sillä Karenin ajatukset kyseenalaistavat tavallisten ihmisten luutuneita ajatuksia, joita minullakin ”normaalina” ihmisenä on. Omien ajatusten ravisteluttaminen on terveellista aina välillä.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen ei ollut mikään kirjallinen loistoteos, eikä päässyt lempikirjalistani kärkeen, mutta kirja oli helppolukuinen, hieman epätavallinenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Mainokset

35 kiloa toivoa

Anna Gavaldan Kimpassa on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani, johon voin palata aina vain uudestaan. Gavaldalta minulla on hyllyssä muitakin, mutta hänen nuortenkirjansa 35 kiloa toivoa oli jäänyt jostain syystä lukematta. Nytpä on sekin luettu.

35 kiloa toivoa kertoo Grégoire-pojasta, joka vihaa koulua. Hän on jäänyt luokalleen kahdesti, ja nyt hänet vielä erotetaan koulusta. Grégoiren tuki ja turva Léon-ukkikin on tyytymätön Grégoireen, joten pojalla ei mene vahvasti. Kirja on kuitenkin nimensä veroinen, siinä on toivoa. Minusta tuo kirjan nimi on ihana, 35 kiloa toivoa tuo heti paremman fiiliksen.Minusta on tärkeää, etteivät lasten- ja nuortenkirjojen päähenkilöt ole aina pelkkiä menestyjiä, jotka onnistuvat kaikessa. Heikommin menestyvälle lapselle on voimauttavaa lukea henkilöstä, jolla ei mene hyvin, mutta joka kuitenkin loppujen lopuksi selviää vaikeuksistaan. Tällainen lukukokemus on tietysti hyödyllinen ihan kaikille, mutta erityisesti heikommin menestyville tai vaikeuksissa oleville.

Luokkakuva

Karo Hämäläisen ja Salla Simukan Luokkakuva oli jo nimensäkin puolesta oivaa luettavaa ensimmäiselle harjoitteluviikolle. En ilmeisesti osaa kuitenkaan olla lukematta jotakin, vaikka kuinka olisi kiire, jokin kirja vaan ilmeisesti täytyy olla menossa. Luokkakuvan pienet tarinat sopivat hyvin hengähdyshetkiksi kaiken suunnittelun lomaan.

Luokkakuva on nuorille suunnattu kokoelma pieniä tarinoita. Pidin erityisesti nimitarinasta, jonka idea on hauska: luokasta ollaan ottamassa luokkakuvaa ja juuri ennen salamavalon välähdystä jokainen kuvattavana oleva pääsee hetkeksi ääneen. Muutkin tarinat ovat oivaltavia, ja niissä kuvataan esimerkiksi jotakin merkityksellistä hetkeä tai tilannetta. Henkilöt ovat myös mielenkiintoisia, erityisesti maailmanmatkaaja, joka ei koskaan ollut käynyt missään, oli hykerryttävä ja jäi mieleeni. Nyt ei irtoa enempää tekstiä tai analyysia kyseisestä teoksesta, mutta suosittelen kyllä lukemaan.

Layla

Harjoittelun ensimmäinen viikko takana, ja olen melkoisen uupunut. Minua oli varoiteltu, että opetusharjoittelu on raskasta ja olinkin yrittänyt varautua siihen, mutta silti rankkuus yllätti täysin. Blogi ei kyllä nyt ole varmasti ensimmäisenä mielessä ainakaan näiden ensimmäisten viikkojen aikana, enkä ihan hirveästi ehdi lukeakaan muita kuin opettajan oppaita.

Jari Tervon Layla oli minulla enää ihan vähän kesken ennen harjoittelun alkaessa, ja sen sainkin luettua loppuun kaikesta kiireestä huolimatta. Olin kuullut Tervon uusimmasta paljon ylistäviä arvioita, joten odotukset olivat korkealla. Tervon teoksia en kuitenkaan ollut aiemmin lukenut.

Layla ei ole huono kirja, mutta minut se jätti jotenkin kylmäksi. En oikein pystynyt samaistumaan kirjan henkilöihin, koska he jäivät etäisiksi tai olivat epämiellyttäviä. Lisäksi ainakin kirjan alussa oli minusta kauheasti kirjoitusvirheitä, ehkä käsikirjoitukseen oli jäänyt virheitä tai sitten ne olivat tarkoituksellisia, mutta minua ne häiritsivät. Väkivalta, heikompien riistäminen, naisten alistaminen ja rahan valta ovat kirjan isoja teemoja. Layla avaa silmiä, karusti ja kaunistelematta, mutta ei päästä lähelle, mikä on vähentää sen vetovoimaa. Tervo on kuitenkin tarttunut tärkeisiin teemoihin ja Laylan voi nähdä ihmisoikeuksien puolustuspuheena, jollaisena se kyllä toimii. Ehkä ylistävät arviot olivat saaneet minut odottamaan ihmeitä, en minä kuitenkaan kehota jättämään Laylaa lukematta.

Leivontaa jännitykseen

”Ihan hitusen” jännittää huomenna alkava opetusharjoittelu. Saadakseni ajatukseni jonnekin muualle leivoin aamulla perheelle ja kylään tulleille sukulaisille marjapiirakan. Ohje on alunperin Kinuskissan blogista, mutta leivoin ohjetta mukaillen, koska minulla ei ollut perunajauhoa eikä kermaa, enkä viitsinyt niitä yhtä piirakkaa varten hankkia. Minä en myöskään jaksa yleensä voidella piirakkavuokaa, eikä siitä ainakaan vielä ole mitään haittaa ollut. Tuli tosi hyvää joka tapauksessa, ja sain kehujakin! Tässäpä ohje vielä.

Vaniljainen marjapiiras

Pohja:

125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. Lisää vehnäjauho-leivinjauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita tasaiseksi nopeasti. Levitä kevyesti painellen voidellun piirasvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Älä esipaista.

Täyte:
8 dl sokeroimatonta marjasekoitusta (esim. vadelmia, mustikoita ja mansikoita)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl perunajauhoja
200 g Sunnuntai-vaniljatuorejuustoa
2 rkl kermaa

Sekoita marjojen joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja perunajauhot. Kaada murotaikinapohjan päälle. Yhdistä vaniljatuorejuusto ja kerma ja lusikoi nokareina vuokaan marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 30 min. Suojaa foliolla, jos pinta tummuu ennen aikojaan.

Starter for ten

Muistan, kun tajusin ensimmäisen kerran, että voisin lukea kirjoja jollakin muullakin kielellä kuin suomeksii. Tunne oli hieno, ja kirja taisi olla joku Babysitters clubin kirjoista. Tuolloin ihmettelin, miksi niitä ei suomenneta nopeammassa tahdissa, kun minäkin alakoululainen olisin mielestäni osannut sen tehdä 😀 No, enpä luule enää. Aina välillä luen kirjoja jollakin muulla kielellä kuin suomeksi, mutta se on tullut yhä vastenmielisemmäksi minulle. Jollakin muulla kielellä lukiessani minua häiritsee se, että en kuitenkaan ymmärrä kaikkea lukemaani, vaikka siis englantia sujuvasti ymmärränkin. Minusta jotakin lukukokemuksesta vaan jää puuttumaan vieraalla kielellä lukiessani. En oikein tiedä, mistä tämä johtuu, mutta ihmettelen suuresti niitä, joiden mielestä kirjat tulisi aina lukea alkuperäiskielellä. Minulta jäisi tuota periaatetta noudattamalla monta hyvää teosta lukematta. Kiitos vaan suomentajille, teette loistavaa työtä! Kyllä omalla äidinkielellä lukeminen vaan on kaikkein helpointa ja ominaisinta minulle.

No, kaikesta huolimatta päätin taas yrittää lukea englanniksi, koska Kaikki mitä rakastin -blogissa oli suositeltu David Nichollsin esikoista nimeltä Starter for ten. Kirjaa ei ole suomennettu, joten ainoa vaihtoehto oli tarttua kirjaan alkuperäiskielellä. Lisäksi Nichollsin Sinä päivänä oli loistava lukukokemus, joten ajattelin, ettei Starter for ten varmasti hullumpi olisi. Eikä se ollutkaan, kun pääsi yli siitä, että lukee englanniksi, eikä voikaan ymmärtää jokaikistä sanaa, sävyä ja yksityiskohtaa. David Nicholls on ollut käsikirjoittamassa Rimakauhua ja rakkautta tv-sarjaa, ja Starter for ten tuokin rakenteeltaan mieleen tv-ohjelman, sillä välillä taustoitetaan ja toisinaan hypätäänkin nopeasti tapahtumasta toiseen. Nichollsin kirjoitustyyli tuo mieleen Nick Hornbyn: teksti kulkee sujuvasti ja huumorilla höystettynä. Kirja kertoo Brianin ensimmäistä yliopistovuodesta, jonka aikana hän oppii paljon rakkaudesta, luokkaeroista, kasvamisesta ja viisauden ja tietämisen eroista. Kirjassa oli tarpeeksi vakavampaakin asiaa, mutta se oli kirjoitettu sopivan kepeästi. Minusta se muistutti hieman Nick Hornbyn teoksia, joista erityisesti Poika on yksi lemppareistani. Jos kielikylpyä kaipaa, Starter for ten on siihen oikein hyvä vaihtoehto. Tosin kannattaa varautua jonottamaan sitä kirjastosta useampi kuukausi, koska muistaakseni kyseistä teosta on pääkaupunkiseudun kirjastoissa vain yksi kappale.

Hommat tehty

Jippii, kaikki kolmosperiodin kirjalliset työt on nyt tehty ja kandikin viimein palautettu! Nyt on muutama päivä ihan oikeasti vapaata, eikä mitään velvollisuuksia, ennen kuin opetusharjoittelu alkaa. Tuntuupa muuten kummalta, kun mitään ei tarvitse tehdä! Vapaani aion käyttää Eeva Kilven runossa kuvailtuun tapaan. Runo on minulle uusi tuttavuus äidinkielen sivuaineen kurssilta, tykästyin siihen heti kuultuani sen.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi