Tarhapäivä ja Poikakirja

Tarhapäivä on jatkoa muutama vuosi sitten ilmestyneelle Yösyötölle. Nyt pikkuinen Paavo on kasvanut tomeraksi viisivuotiaaksi isänsä Antin hoivassa. Päivät kuluvat tasaisesti eteenpäin kulkiessa kodin, päiväkodin ja työpaikan väliä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun ikävän onnettomuuden takia Antin ystävän Ennin tytär Terttu päätyy myös asumaan Antin ja Paavon luo. Siinä juonta lyhykäisyydessään, koska en tahdo paljastaa juonesta liikaa.

Hietamies ei petä: kirjaa oli helppo ja nopea lukea, vaikka siinä tapahtuukin paljon. Pitkästä aikaa minun teki mieli ahmia kirja loppuun mahdollisimman nopeasti. Hietamiehellä on myös kyky kirjoittaa vakavistakin aiheista huumorilla ja varsin räväkästi. Tarhapäivä on lukuromaani, jossa riittää luettavaa, ja lisäksi sen avulla pääsee tutustumaan lapsiperheen elämään, joka ainakin minulle on aika vierasta.

Toinen kirja, jonka olen saanut luettua, on Olli Jalosen Poikakirja. Se on kuvaus 1960-luvun Suomesta koulupojan silmin. Poikakirja on herkkä, valloittava ja kuvaa hyvin tuota aikaa juuri koulupojan silmin, mikä on naisihmiselle aina hauska kokemus. Päähenkilöllä on kaikki aika hyvin: perhe on koossa ja koulussa sujuu ihan mukavasti. Poikakirja kuvaakin sitä ihan tavallista arkea, jota koulupoika elää, mutta pienin ja herkin yksityiskohdin, jotka tuntuvat erityisen merkityksellisiltä.

Poikakirjassa on paljon myös koulun arjen kuvausta. Tulevan opettajan näkökulmasta sitä oli mielenkiintoista ja välillä myös aika hirvittävä lukea. Paljon koulussa on onneksi muuttunut noista ajoista. Erityisesti opettajan toiminta on joissain kohdissa todella järkyttävää: hän nöyryyttää oppilaitaan sillä verukkeella, että pojista kasvaisi kunnon miehiä.  Myös tappelu- ja kiusaamiskohdat saivat tämän lukijan irvistelemään inhosta. Mutta yleisesti ottaen Poikakirjasta jäi hyvä fiilis, joten suosittelen ehdottomasti lukemaan tämänkin kirjan.

Mainokset

Nora & Alicia

Cecilia Samartinin Nora & Alicia on helppolukuinen ja koskettava kirja. Se vie Kuuban lämpimään tropiikkiin, mikä tuli ainakin minulle tarpeeseen, kun kevät täällä koti-Suomessa näyttää nurjinta puoltaan (ei huhtikuussa kuulu sataa räntää!). Kuuban ilmaston kuvailu sai uskomaan, että jossakin on lämmin ja että kyllä se kesäkin sieltä tulee.Toisaalta Kuuban ihanien rantojen, lempeän ilmaston ja herkullisten ruokien kuvaus sai miettimään myös matkaa Kuubaan, jos kesä ei kohta tule.

Nora & Alicia on ennen kaikkea ystävyyden kuvaus. Samartin kuvaa serkusten ystävyyttä, joka kestää vahvana vuosien kulun ja välimatkat. Kirjaan on ujutettu myös kosolti Kuuban historiaa, yhteiskunnan ja aikojen muuttumisen kuvausta sekä maahanmuuttajan tuntemuksia. Nora & Alicia on kieleltään sujuva ja mukava luettava. Ei se nyt maailmaani mullistanut, mutta mielestäni se on ehdottomasti lukemisen arvoinen tarina, vaikkakin loppu oli mielestäni melkoisen epäuskottava.

Pari runoa

Minulla on vielä kirja kesken, enkä jaksa kirjoitella mitään kovin syvällistä, joten jaanpa jälleen pari runoa, joihin olen tykästynyt jo useampi vuosi sitten ja edelleen ne vain vetoavat.

Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

 

Toukka tiskaa.

 

Risto Rasa

Metsän seinä on vain vihreä ovi, 1972

 

 

Ensimmäiset siivet

löytyivät melkein itsestään

kuin mansikka tai nelilehtinen.

Niillä kävi päinsä lapsuuden pitkä liito

ja malttamaton unohdus.

 

Toiset täytyi tehdä itse.

kaiken maailman säpäleistä,

omista ja toisten, ja ilmassa pysyäkseen

täytyi reuhtoa, viuhtoa ja valehdella

ja uskoa, uskoa jumalattomasti.

 

Kolmannet kuoriutuivat toisten alta.

pankat kuumina ja reunat kytevinä,

isku iskulta ne ottavat paremmin tulta,

palavat havisten ja polttavat

niin helvetisti.

Käy päinsä lentää niilläkin.

 

Pentti Saaritsa

Taivaan ja maan ero, 1985

 

Huone

Tulipa pitkästä aikaa luettua kirja, jota ei tehnyt mieli jättää hetkeksikään kesken. Jos aikataulu olisi antanut myöten, olisin lukenut Emma Donoghuen Huoneen varmasti yhdeltä istumalta. Minun ei tekisi mieli paljastaa kirjan juonesta oikeastaan mitään, mutta voidakseni kirjoittaa muutakin teoksesta, on juonesta sanottava jotakin.

Teos kertoo viisivuotiaasta Jackista, joka asuu äitinsä kanssa Huoneessa. Jackin koko maailma mahtuu Huoneeseen. Ulkomaailmasta antaa vinkkejä vain illalla kuuluva  piip piip ja raittiin ilman tuulahdus ovesta, josta asuu sisään Vanha Kehno, joka tuo sunnuntaituomisia, mikäli häntä huvittaa.  Äidin ja Jackin pitää totella Vanhaa Kehnoa, sillä muuten tämä voi rangaista heitä esimerkiksi katkaisemalla sähköt. Televisiossa Jack näkee monia asioita, joita Huoneessa ei ole. Äiti on sanonut, että ne asiat eivät ole todellisia, mutta Jackin täytettyä viisi vuotta Äiti paljastaa Jackille, että ulkomaailma todella on olemassa. Jack ei vain koskaan ole päässyt sinne, sillä Vanha Kehno pitää Äitiä ja Jackia vankinaan äänieristetyssä puutarhavajassa, jossa on vain kattoikkuna.

Kirjan kertojana on Jack. Pikkuvanhan viisivuotiaan äänellä Jack kertoo, ihmettelee, tulkitsee, selittää ja pohtii. Kertojaratkaisu on todella toimiva ja armollinenkin, vaikka aikuislukija tietysti tajuaa pian, miten hirvittävissä oloissa Jack ja Äiti elävät. Kirja perustuu lähes kokonaan dialogille, mikä toimii tässä tapauksessa tosi hyvin: juoni etenee sujuvasti ja Jackin huomiot lapsen näkökulmasta elävöittävät tekstiä. Äitiä ei voi hahmona kuin ihailla, sillä hän kasvattaa epäinhimillisissä oloissa poikaansa suurta rakkautta ja vilkasta mielikuvitusta osoittaen. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, sillä rankasta aiheestaan huolimatta se saa myös hymyilemään, vihastuksen ja itkun ohella.

Hiljaiseloa

Pääsiäinen sujui täydellisessä hermolevossa mökillä. Harjoittelu oli imenyt mehut sen verran tehokkaasti, etten muuta kaivannutkaan. Niin väsynyt olin, että viimeistään kymmeneltä alkoivat silmät lupsua ja tekemiseksi riitti touhuilu pikkuisen serkuntytön kanssa, saunominen ja suklaamunien tuhoaminen. Minä, joka en yleensä koskaan saa nukuttua päiväunia, nukuin pitkäperjantaina kahdet päiväunet. Mutta nyt tuntuu taas siltä, että jaksaa harjoittelua ja varmaan lueskellakin. Itse asiassa aloitin tänään tosi lupaavalta vaikuttavan kirjan, mutta siitä enemmän sitten, kun olen saanut sen luettua.

Pääsiäisenä en lukenut muuta kuin satunnaisia aikakauslehtiä ja muutaman novellin, mutta juuri ennen pääsiäistä sain luettua loppuun Annamari Marttisen Eron. Saman kirjailijan Mistä kevät alkaa oli hyvä lukukokemus, mutta Kuu huoneessa taas tuntui niin turhalta, että jätin sen kesken. Erosta odotin enemmän.

Ero kertoo Ellenin ja Kimmon eroprosessista Ellenin näkökulmasta. Parilla on takanaan kaksikymmentä vuotta yhteistä eloa, joten Ellenillä on edessään paljon viimeisiä ja ensimmäisiä kertoja. Ero kuvaa eroprosessia tarkasti Ellenin näkökulmasta, ja siinä käydään läpi eron eri vaiheita aina vihasta ja kaipauksesta vapauteen. Jotakin häiritsevää kirjassa kuitenkin oli. Luulen, että suurin syy häiritsevyyteen oli se, että teoksen kieli oli jotenkin todella puhekielistä ja itse teksti koostui paljolti Ellenin mielessä pyörivistä asioista. Ongelmana oli myös se, että takaumia ei ollut helppo huomata, vaan ne ikään kuin sulautuivat siihen nykyhetkeen ja hetken aikaa oli ihan ihmeissään, että mistä nyt oikein on kyse. Mutta yksi ehdoton plussa teokselle on se, että se valottaa eroon liittyvien tunteiden skaalaa. Tämä auttoi minua ymmärtämään erään lähisukulaisen tekoa.

Kirjahyllyminä

Sanotaan, että kirjahylly kertoo ihmisestä tosi paljon. Ehkäpä siksi olen lykännyt tämän postauksen julkaisemista, alitajuisesti olen varonut paljastamasta itsestäni liikaa. Nyt on kuitenkin vihdoin aika julkaista tämä. Törmäsin kirjahyllyminäpostauksiin muutama vuosi sitten, mutta silloin minulla ei ollut vielä omaa blogia. Muistin uudelleen tämän hauskan idean syksyllä yhden äikänkurssin ansiosta. Hommahan toimii siis siten, että kysymyksiin etsitään vastaukseksi jokin omassa kirjahyllyssä olevan kirjan nimi. Tässä minun kirjahyllystäni poimittuja vastauksia valikoituihin kysymyksiin.

Oletko mies vai nainen? Tyttö ja helmikorvakoru

Kuvaile itseäsi. Lohduttaja

Kuinka voit? Kauhun tasapaino ja muita kertomuksia

Mitä elämä sinulle merkitsee? Totta

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Oma taivas

Mihin haluaisit matkustaa? Karkumatka

Mitä olet opiskellut? Didaktiikan perusteet

Miten haluaisit kuolla? Sokkopeli

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Hyvää huomenta, punahilkka!

Mitä pelkäät? Alkulukujen yksinäisyys

Minkä neuvon haluaisit antaa? Huominen on liian kaukana

Päivän mietelause. Anna minun rakastaa enemmän

 

Uusia runotuttavuuksia

Luin Lastenkirjahylly-blogista Eppu Nuotion runokirjasta Näin pienissä kengissä. Mielenkiintoni teosta kohtaan heräsi ja pitihän se sitten käydä lainaamassa. Lastenrunot ovat muuten jotenkin tosi paljon helpommin lähestyttäviä kuin aikuisille kirjoitetut runot, eikä niistä kuitenkaan puutu sanomaa. En muistanut napata kirjasta kuvaa, mutta googlaamalla löytyy varmasti ja linkistä näkee myös kuvan teoksesta. Runokirja on ihastuttava ja pysähdyttää monen pienemmän ja suuremman murheen äärelle, mutta siten, että toivonkipinä pilkistää lähes jokaisesta runosta. Minä pidin erityisesti seuraavista runoista:

Ei leikitä nyt,

olen väsynyt.

Jaksan vain kyyköttää naulakon alla,

sataa kyyneleitä kohta kaatamalla.

 

Minä nielaisin murheen murun

ja kasvatin mahassa suuren surun.

Se kasvoi minua suuremmaksi,

ei minusta ollut sen kantajaksi.

Äiti tahtoi auttaa ja ottaa surusta puolikkaan.

Annoin murun kerrallaan. Ja se katosi kokonaan.

 

Aina en osaa sanoa mikä harmittaa,

mistä paha mieli syntyy ja mikä sen kasvamaan saa.

Miksi se tuntuu kurkussa ja varvasta kipristää?

Ja miksi ihan kauheasti illalla itkettää?

 

Minä suutuin ja huusin niin

että se kuului naapuriin.

Minä itkin ja paukutin ovia,

annoin radion soittaa lauluja hirveän kovia.

Sitten keittiöön palasin.

Pyysin anteeksi ja äitiä halasin.