Maija Poppanen palaa

Olen ollut vähän huono lukija viime aikoina. Mikään ei oikein maistu, mihinkään kolumnia pidempään ei oikein jaksaisi keskittyä ja ajatuskin vakavasta kirjallisuudesta väsyttää. Välillä näinkin. Koska en kuitenkaan osaa olla lukematta, vastaus ovat lasten- ja nuortenkirjat, joiden lukemista voi kaiken lisäksi perustella sillä, että siitä on ammatillisesti hyötyä tulevaisuudessa. Nyt olenkin sitten lukenut Maija Poppasia. Ensimmäisestä osasta innostuttuani tajusin, että onhan niitä kirjoitettu enemmänkin. Nyt olen sitten lueskellut läpi kaikki neljä suomennettua kirjaa Maija Poppasesta.

Maija Poppanen on hahmona valloittava kaikesta ankaruudestaan ja itsekeskeisyydestään huolimatta. Jokin siinä vaan viehättää, vaikka mitään järkeä siinä ei ole. Nykynäkökulmasta katsottuna Maija Poppasen kasvatusmetodit ovat kovin vanhanaikaisia: uhkailua, lasten aliarviointia ja suoranaista käskyttämistä. Toisaalta joskus olisi vielä nykyäänkin ihana vain sanoa, että teet näin, koska minä käsken ainaisen selittämisen ja lapsilähtöisyyden sijaan. No jaa, ehkä tarinoita voisi lukea kuitenkin vain satuina ja viehän Maija Poppanen lapset kerta toisensa jälkeen unohtumattomiin seikkailuihin ja muistuttelee samalla aikuisillekin, miten tärkeää on muistaa lapsuus, sadut ja päästää välillä irti arkitodellisuudesta.

Vielä yksi huomio Maija Poppasten pohjalta. Lasten käsketään alinomaa kävelemään ja ylipäätään toimimaan reippaasti ja vitkastelematta. Minäkin huomaan lapsiryhmää paimentaessani käskeväni heitä tulemaan reippaasti milloin mihinkin. Huvittavaa, että lasten on aina oltava reippaita. Väsyttäähän aikuistakin välillä niin, että kaikki tuntuu tahmealta. On ihanaa, ettei kukaan tule joka kerta väsytyksen keskellä käskemään reipastua. Kyllä aikuisuus on mukavaa, kun voi välillä olla juuri niin laiska kuin haluaa. 😀

Mainokset

Kirpeää kandikakkua

Kutsuin tässä taannoin opiskelukavereita kylään ihan muuten vaan, ja juhlittin siinä samalla harjoittelun loppumista, mun kandiutumistani ja ylipäätään kevättä. Kaiken tämän kunniaksi leivoin key lime pieta, jota olinkin halunnut kokeilla jo pitkään. Piirakan valmistaminen oli helppoa, vain limen kuoren raastaminen oli yllättävän työlästä ja aikaavievää. Piirakasta tuli aika kirpeää minun makuuni, tosin kermavaahto pehmensi makuja kivasti. Piirakka sai paljon kehuja, mutta ei kyllä noussut minun lempparikseni, koska pidän makeammasta. Tässä piirakan ohje, jonka olen jostain netin syövereistä joskus koneelleni tallentanut.

Key lime pie eli amerikkalainen limepiiras

täyte:

4 rkl raastettua limenkuorta (minulla taisi tulla vain kaksi, mutta ei haitannut)
4 keltuaista
1 tlk (400 g) kondensoitua maitoa
1 dl tuorepuristettua limemehua (tähän meni minulla 4 limeä)

pohja:

150 g digestive-keksejä
75 g voita

lisäksi:
halutessasi kermavaahtoa

Tee ensin täyte. Vatkaa kulhossa limenkuorta ja keltuaisia muutama minuutti, kunnes väri muuttuu vihertäväksi. Lisää sen jälkeen sekaan maito koko ajan kevyesti vatkaten, ja lopuksi mehu. Jätä huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi — tänä aikana täytteen tulisi saostua huomattavasti.

Tee pohja: Jauha keksit hienoksi joko monitoimikoneessa tai vanhanaikaisesti nuijimalla. Sulata voi ja sekoita keksien sekaan.
Laita irtopohjavuoan tai piirakkavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksi-voiseos pohjalle ja osittain reunoille.

Paista pohjaa 165-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes se alkaa hieman ruskistua.

Ota sen jälkeen pohja uunista ja kaada päälle täyte. Laita takaisin uuniin n. 15-17 minuutiksi. Piiras on valmis, kun täyte on asettunut, mutta heilutettaessa tytisee vielä. Huomaa, että key lime pien ei kuulu ruskistua uunissa.

Jäähdytä piiras kokonaan ja viilennä sen jälkeen jääkaapissa (tähän menee useita tunteja, piiraan voi hyvin tehdä myös jo edellisenä päivänä). Tarjoile limesiivujen ja kermavaahdon kanssa.

Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

Susanna Alakosken Hyvää vangkilaa toivoo Jenna on se kirja, jota luin melkoisen kauan omaan lukutahtiini verrattuna. Se kertoo huumeriippuvaisen läheisestä, hänen tunnoistaan, häpeästään ja kaikesta siitä, mikä jää yleensä sanomatta. Teoksessa nostetaan myös esiin sosiaalityön haasteita ja niitä kummallisia byrokraattisuuksia, jotka pakottavat sosiaalityöntekijän miettimään esimerkiksi, mitkä asiakkaan hampaista ovat ruuan pureskelulle välttämättömiä. Kirja on tärkeä aiheeltaan ja saa pohtimaan monia asioita, kuten esimerkiksi sitä, kuinka hyvin asiat itsellä ovat.

Aiheensa takia kirjaa oli kuitenkin välillä todella masentava lukea, koska kaikki tuntui päähenkilöstä niin toivottomalta. Lisäksi kirjan tyyliin kuuluivat pitkät listat ja luettelot ties mistä aiheista. Ainakin minut ne kohdat saivat tylsistymään, vaikka luettelot tyylikeinona ihan toimivatkin. Toinen tyyliseikka, joka on jäänyt mieleeni, on kuiskaamisen kirjoittaminen kirjaan lisäämällä h niihin kohtiin, joissa se kuiskatessa kuuluisi. Tämä oli mielestäni varsin sympaattinen keino.Kansikuva on mielestäni myös tosi onnistunut. Kyllä tämä kannattaa lukea, mutta sellaiseen aikaan, kun jaksaa paremmin maailman nurjempaa puolta.

No nyt ne banaanimuffinssit

Lupailin tuossa muutama päivä sitten, että laitan tekemieni banaanimuffinssien ohjeen tänne. Pienellä googlettelulla ohje löytyi, mutta en nyt enää tietenkään muista, että mistä. Tällä kertaa noudatin ohjetta kaiken muun paitsi sokerin kohdalla (käytin tavallisen sijaan ruokosokeria), ja muffinsseista tuli oikein hyviä: kuohkeita ja herkullisia ja jollain tavalla myös lohduttavia. Tämä ohje on oikein mainio, varsinkin jos pöydälle on jäänyt banaaneita, jotka alkavat näyttää jo parhaat päivänsä nähneiltä. Minusta näistä tuli jopa niin hyviä, että voisin ostaa banaaneja jo ihan sen takia, että saisin tehtyä näitä uudestaan.

Banaanimuffinssit  12 kpl

2½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
3 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
3 banaania (mieluiten tummuneita, ”ylikypsiä”)
1 kananmuna
50 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Muusaa banaanit esim. haarukalla ja sekoita jauhojen joukkoon. Lisää vielä muna ja sulatettu margariini. Sekoita tasaiseksi.

Laita muffinssipellin koloihin paperivuoat ja annostele taikina vuokiin. Paista 200 asteessa noin 13-15 minuuttia uunin keskitasolla.

Jos ei satu olemaan piparkakkumaustetta, niin esim. kaneli käy, sitä ehkä vähän vähemmän kuin ruokalusikallinen. Aika isoja näistä tulee, mutta sellaiset amerikanmuffinssivuoat käyvät tähän tarkoitukseen hyvin.

P.S. Ei mulla ollu piparkakkumaustettakaan, joten kanelilla mentiin ja siinäkin mututuntumalla.

Maija Poppanen

Reilu viikko on kulunut  harjoittelun päättymisestä ja tässä on koitettu toipua harjoittelukoitoksesta. Yllättävän kauan se tuntuukin vievän. Herään vieläkin viimeistään kahdeksan aikoihin aamulla, illalla sentään jaksan valvoa vähän pitempään kuin puoli yhteentoista. Muuten tekee lähinnä mieli katsoa telkkaria, leipoa ja urheilla. Lukeminen taas ei oikein maistu, ja olenkin lukenut varmaan kohta jo pari viikkoa yhtä kirjaa, mikä on minulle pitkä aika, varsinkin kun nyt olisi aikaa lukea. Päivät vain tuntuvat valuvan johonkin, mutta joskus se taitaa olla ihan sallittua.

Jotain olen kuitenkin lukenut. Harjoittelussa luin lapsille Maija Poppasta, mutta kirja jäi valitettavasti kesken, ja opettaja lupasi lukea sen loppuun oppilaille, mutta minäkin halusin lukea kirjan loppuun. P. L. Traversin Maija Poppanen on klassikko, joka on minulle tärkeä kirja. Se oli tavallaan ensikosketukseni fantasian piirteisiin, joita vierastin aika kauan. En tiedä, mikä sai minut valitsemaan Maija Poppasen kirjaston hyllystä (Ehkä se, ettei sieltä enää tuntunut löytyvän helposti sellaisia kirjoja, joita en olisi ollut jo lukenut. Ala-asteella kaverit eivät tulleet mielellään kanssani kirjastoon, koska minulla kesti niin kauan aikaa löytää luettavaa. Luokkalehdessäkin motokseni oli kirjattu: ”Mä oon lukenu sen jo.”), mutta hyvä, että valitsin. Eikä ollut Maija Poppasen taika mihinkään kadonnut. Maija Poppanen on yhä edelleen tiukka, nenäkäs, turhamainen ja ankara, mutta samalla rakastettava, täynnä yllätyksiä ja saa hommat hoidettua. Lempilukuni on se, jossa kaksoset puhuvat kottaraisen kanssa, se ei ole muuttunut mihinkään reilussa kymmenessä vuodessa. Onpa Maija Poppasesta tehty vastikään uusi suomennoskin, oikein kelpo sekin, mutta kuvat ovat minusta paremmat vanhassa painoksessa. Jos tämä tiukka lastenhoitaja ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti lukemaan Poppasen. Kirja on paljon parempi kuin elokuva kuten yleensä muutenkin.

P.S. Olen myös leiponut hyviä ja lohduttavia banaanimuffinsseja, mutta en nyt jaksa kaivaa ohjetta, joten niistä myöhemmin lisää.

Viime aikojen leipomuksia

Vaikka harjoittelun aikana en ehtinyt leipomaan yhtään kertaa leipää (minä leivon itse leipäni ja silleen…), loppuajasta ehdin vähän leipoa ja vieläpä makeita herkkuja, koska sekä äitini että veljeni syntymäpäivä on huhtikuussa. Lisäksi pitihän harjoittelun loppumista ja vappua juhlistaa piknikherkuilla. Tässäpä nyt sitten reseptejä herkkuihin ihan urakalla! Kaksi ensimmäistä ohjetta ovat luottoreseptejäni, viimeinen taas uusi tuttavuus Kauhaa ja rakkautta -blogista. Uutta ohjetta muokkasin ihan vähäsen lisäämällä suklaata alkuperäiseen reseptiin.

Mutakakku

  • 3 dl sokeria
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 4 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 150 g voisulaa
  • 2 munaa
  • n. 100 g tummaa leivontasuklaata

Sekoita keskenään kuivat aineet, sitten voisula, johon on sulatettu sekaan suklaa ja munat, ja yhdistä ne keskenään. Paista 200 asteessa uunissa noin 20 minuuttia.Mutakakku maistui perheelle niin hyvin, että kuvattavaksi jäi vain tämä säälittävän pieni palanen.

Dominokeksipallerot

2 pötkylää Domino-keksejä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200-300 g sulatettua valkosuklaata
1 rkl öljyä

Aja Domino-keksit tehosekottimessa rouheeksi tai murskaa ne kaulimella hienoksi. Lisää sekaan tuorejuusto ja sekoita.
Nosta taikina tunniksi jääkaappiin kylmenemään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää sekaan öljy, jotta suklaan koostumus tulee juoksevammaksi (öljyä voi hiukan lisätä matkan varrella).
Ota taikina jääkaapista ja ala pyörittää siitä pieniä palleroita. Pyöritä pallerot valkosuklaassa esimerkiksi lusikan ja haarukan avulla. Aseta pallerot sitten minikarkkivuokiin tai leivinpaperille. Laita valmiit pallerot vielä jääkaappiin ainakin 15 minuutiksi kylmentymään ja maista.

Maapähkinävoisuklaa-kaurakeksit (pellillinen, n. 12 kpl)

1 dl maapähkinävoita
1 dl fariinisokeria
1 muna
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

lisäksi n. 50 g tummaa suklaata rouheena

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita keskenään maapähkinävoi ja fariinisokeri tasaiseksi massaksi (onnistuu helpoiten yleiskoneella, mutta järjestyy myös käsin). Sekoita joukkoon kananmuna. Lisää sen jälkeen kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suklaarouhe.

Ota taikinasta ruokalusikallisia ja pyörittele palloiksi. Asettele leivinpaperille. Paina haarukalla kevyesti jokaiseen taikinapalloon ristikuvio.

Paista n. 7-10 minuuttia, kunnes keksien pohja ja päällinen ovat kauniisti ruskistuneet. Jäähdytä ritilällä ennen tarjoilua.