Suljettu maa

Barbara Demickin Suljettu maa kertoo Pohjois-Korean totalitaarisesta kommunistisesti hallitusta maasta sieltä loikanneiden silmin. Kirjassa on paljon tietoa Pohjois-Koreasta, mutta myös maasta loikanneiden elämänkohtalot. Demick on tehnyt huolellista työtä selvittäessään faktoja tuosta käytännöllisesti katsoen suljetusta maasta. Hän on myös itse päässyt useamman kerran käymään Pohjois-Koreassa, mutta kuten Demick toteaa, kaikista faktoista ei mitenkään voi saada varmuutta, koska Pohjois-Koreassa propaganda on niin massiivista.

Suljettu maa on sivistävä ja ajankohtainen kirja, mutta myös helppolukuinen, ei nyt mitään kielellistä ilotulitusta, mutta ilmaisultaan moitteetonta, eikä huomio kiinnity niinkään kieleen, vaan aiheeseen. Kirjassa ääneen pääsevät Etelä-Koreaan loikanneet pohjoiskorealaiset, joita Demick on haastatellut useaan kertaan. Kirja herättää monia isoja kysymyksiä. Miten Pohjois-Korean kaltainen maa on vielä pystyssä? Miten siellä asuvat ihmiset ikinä voivat selvitä? Mitä kaikkea propagandalla saadaankaan aikaan? Jotkin kirjassa mainitut asiat ovat niin hirvittäviä, mutta Pohjois-Koreassa nälänhädän aikaan niin tavallisia, että pakostakin tulee miettineeksi, miten tuo kaikki ylipäätään on mahdollista. Tästä kirjasta saa paljon tietoa romaanin muodossa ja ajattelemisen aihetta ihan riittämiin, suosittelen.

Mainokset

Aika suuri hämäys

Jennifer Eganin Aika suuri hämäys on kahminut palkintoja, ja sitä on suitsutettu niin lehdissä kuin blogeissakin. Odotukset olivat taas korkealla, mikä ei aina ole niin hyvä juttu. Nyt odotukset kuitenkin täyttyivät. Kirja piti otteessaan, vaikka en olekaan mikään erityinen musiikki-intoilija, mutta jokin kokonaisuudessa piti otteessaan.

Aika suuressa hämäyksessä on jännä kehämäinen rakenne: kaikki tapahtumat liittyvät jotenkin päähenkilöihin Sashaan ja Bennieen, mutta ajassa ja paikassa liikutaan villisti ja näkökulmat vaihtuvat joka tarinassa. Kirjaa lukiessa pitää miettiä, kuka nyt onkaan kertojana ja, miten tämä osio linkittyy koko tarinaan. Tämä ei ollut kuitenkaan huono asia, vaan haastoi minusta kivasti lukijaa. Kun tajusi, kuka tuo kertoja nyt onkaan, tuli lapsellisen onnellinen olo: minä ihan itse keksin tämän tekstin vihjeiden avulla.

Minulle tuli mieleen kirjasta yksi novelli, jonka luimme joskus lukiossa äidinkielen valinnaiskurssilla. Novellin nimeä tai kirjoittajaa en tietenkään muista, mutta sen erikoisuus oli, että siinä siirryttiin ajassa uskomattoman pienillä maininnoilla suuria harppauksia. Aika suuri hämäys on kuin se novelli, mutta romaanin pituisena. Kirjan erikoisuutena on luku, joka koostuu pelkistä powerpoint-kalvoista: sitä on sekä haukuttu että hehkutettu. Minä epäilin aluksi kyseistä esitystapaa kirjassa, mutta se olikin yksi koukuttavimmista luvuista kirjassa, vaikka ei uskoisi powerpoint-kalvojen kirjalliseen ilmaisuun oikein riittävän, mutta riittipä se.

Aika suuri hämäys tuo pienet tilanteet keskiöön, ja saa huomaamaan, miten ne vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet henkilöiden elämään ajan kuluessa. Suosittelen.

Puolikas keltaista aurinkoa

Tätä kirjaa luin pitkään ja hartaasti. Olin kuullut Chimamanda Ngozi Adichien kirjasta paljon ylistäviä sanoja ja kehuja. Aiemmin olen lukenut Adichien muut teokset Purppuranpunainen hibiskus ja Huominen on liian kaukana, ja niiden sekä kehujen perusteella päätin tarttua myös Puolikkaaseen keltaista aurinkoa.

Puolikas keltaista aurinkoa kertoo Nigeriasta 1960-70-luvuilla. Päähenkilöt Odenigbo, Olanna, Richard ja Kainene ovat etuoikeutettuja intellektuelleja. Tavallisemman väestön näkökulmaa antaa Odenigbon palvelija Ugwu. Nigerian toiveikas ilmapiiri muuttuu Biafran sodan syttymisen myötä: sota koskettaa jokaisen henkilön elämää tavalla tai toisella, ja saa heidät nöyrtymään. Päähenkilöt ovat kaikki mielestäni jollain tavalla etuoikeutettuja, mutta kirjassa kuvataan hienosti sitä, miten sota vaikuttaa pikku hiljaa heidänkin elämäänsä.

Adichien tarina on hieno, vaiheikas ja uskottava. Kirjan henkilöt ovat aidon tuntuisia ja monikerroksisia, mutta jokin siitä puuttuu, koska missään vaiheessa kirja ei temmannut minua mukaansa. Siksi lukeminenkin kesti niin kauan, reilun pari viikkoa. Luulen ,että suurin syy tähän on Adichien kertojaääni, joka on hyvin toteava. Kirjassa kuvataan järkyttäviä tapahtumia ja inhimillistä kärsimystä, mutta minua ei itkettänyt kertaakaan. Tämän luen miinukseksi kirjalle, koska se kertoo siitä, ettei kirja varsinaisesti koskettanut minua, vaikka sen aihe ja teemat ovat hyvin tärkeitä.

Luottosoppa

Tänä kesänä olen saanut kokkailla ihan tarpeeksi ruokaa, koska kesätöihin on aina vietävä omat eväät, eikä minulla ole varaa hankkia alakerran S-marketista joka päivä valmisruokaa. Tosin einekset maistuvat mielestäni myös aika järkyttäville, joten kokkailu on ainut vaihtoehto. Yksi tämän kesän tehdyimmistä resepteistäni on linssikeitto. Se maistuu hyvältä uudelleenlämmitettynäkin ja tuosta annoksesta syön ainakin itse neljä kertaa, joten heti ei tarvitse olla kokkaamassa uudestaan. Resepti on Viivin ja Wagnerin keittokirjasta, joskin olen tehnyt siihen pieniä muutoksia.

Linssikeitto

4 annosta

  • 200 g punaisia linssejä
  • 2–3 porkkanaa
  • 1–2 sipulia
  • ainakin 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • yrttisuolaa tai Himalajan suolaa maun mukaan
  • kasvisliemikuutio
  • 1 l vettä

Huuhtele linssit ja liota niitä puolisen tuntia. Viipaloi porkkanat ja hienonna sipulit sillä aikaa, kun vesi kiehuu. Keitä ensin linssejä kymmenisen minuuttia ja lisää sitten muut aineet. Jatka hauduttamista puoli tuntia.

P.S. Kirjarintamalla on ollut hiljaista, koska minulla on kesken aika paksu opus, jonka lukeminen on välillä vähän takunnut ja työkin on vienyt aikaa harrastukselta.