Saksassa jälleen

Eilen matkailin melkein kaksitoista tuntia, joista suurin osa meni odottamiseen Berliinin lentokentällä. En ollut koskaan ennen odottanut näin kauan (viisi tuntia) jatkolentoa, mutta ihan kivasti aika meni kuitenkin. Tosin perillä minua väsytti aivan tajuttomasti. Lähtö ei ollut helppo. Kotona kaikki oli tuttua ja kivaa, eikä mikään vielä ehtinyt ärsyttää. Näin paljon kavereita, vietin joulua lötköillen perheen kanssa, jumppasin yliopistoliikunnan jumpissa ja olin ylipäätään ympäristössä, jossa ymmärsin kaiken ilman sen kummempia ponnisteluja. Omassa kodissa oleminen tuntui taivaalliselta: ihailin jopa hanaani sinä iltana, kun tulin Suomeen. Tärkeimpiä toki olivat ihmiset, ne läheiset, joille voi puhua oikeastaan mistä vaan.

Ja kyllä, vaikka tiesin järjellisesti, että vaihtoa on jäljellä enää viisi hassua viikkoa, se viisi viikkoa paisui mielessäni valtavan pitkäksi ajaksi, sitä mukaa kun lähtö lähestyi. Tuntui ihan kamalalta lähteä kaikesta tutusta, jonka makuun oli juuri päässyt pariksi viikoksi. Lentokentällä itketti, mutta kun pääsin koneeseen, olo helpottui jo pikkuisen. Kun matka eteni, ikäväkin väheni. Ja kun vihdoin pääsin perille, olin jo niin väsynyt, että olikin ihan mukava olla täällä.

Tosin silti vähän on ikävä edelleen, mutta tämä on kai sitten se hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että tajuaa, miten hyvin siellä kotona itsellä on asiat. Eikä oikeastaan täälläkään ole mitään sen suurempaa valittamista, mutta kotona vain on vielä paremmin. Hassua, kun niin monet vaihtokokemukset, joita olen kuullut, ovat olleet vaihtoajan hehkuttamista. Niistä ikävämmistä puolista en ole kauheasti kuullut, ehkä siksikin välillä on tullut mietittyä, onko ”oikein” tuntea ikävää ja huomata oman elämänsä kotimaassa olevan itselle miellyttävämpää kuin vaihtoelämä. Mutta on toki hienoa tajuta, miten hyvin asiat itsellä kotona ovat: se kuitenkin arjessa helposti unohtuu, tämän kokemuksen myötä kuitenkin luultavasti huomattavasti harvemmin. Ikäväkin on merkki siitä, että itsellä on elämässä sellaisia ihania tyyppejä, joita aidosti ikävöi. Kiitos vaan teille kaikille! Mähän olen tosi onnekas, vaikka just nyt ikävä vähän raastaakin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s