Äitikortti

Kesäkuun lopusta tulikin sitten melko kirjantäyteinen, kun nappasin kirjaston pokkaritornista Anu Silfverbergin Äitikortin. Olin kuullut kirjasta paljon hyvää ja lukenut muutaman ylistävän arvostelunkin, ja vaikka minulla ei ole aikomustakaan lisääntyä lähiaikoina, oli kirja mielenkiintoinen lukukokemus monestakin syystä.

IMG_3826

Äitikortti sisältää Silfverbergin kirjoituksia lisääntymisestä, eläimen ja ihmisen suhteesta, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Se on samaan aikaan omakohtainen ja yleinen, toisinaan jopa törkeä, mutta ehdottoman kunnioitettava. Silfverbergin vahvuus on se, että pohjatyöt on tehty huolella: vaikkei olisikaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa, on pakko ihailla Silfverbergin päättelyketjuja ja perustelua. Kaikesta kirjassa näkee, että tekijä on sanojensa takana, että näitä asioita on todella mietitty. Kirja on kenties syntynyt omasta tarpeesta selvittää kirjassa käsiteltäviä teemoja myös kirjoittajalle itselleen.

Äitikortti on myös hyvin rohkea kirja. Silfverberg ei pyytele anteeksi, vaan tykittää tulemaan tarkkanäköisiä havaintoja nykymaailmasta, äitiydestä ja lisääntymisestä välittämättä siitä, että tulee ehkä loukanneeksi joitakuita. Tämä rehellisyys on piristävää näinä aikoina, kun saa kuulla jos jonkinlaista selittelyä ja kiertelyä ihan virallisiltakin tahoilta, ja aina on varottava loukkaamasta ketään.

Äitikortti ei ole painavasta asiastaan huolimatta tylsä kirja, vaan se sai minut kerran jos toisenkin nauramaan ääneen, sillä niin osuvasti ja suoraan Silfverberg suomii muun muassa vanhan kansan ajatuksia ja äitiyden mustaa aukkoa. Huumori syntyy nimenomaan suoruudesta. Äitikortti on harvinaisen järkeenkäyvää asiaa lisääntymisestä, sujuvasti, rohkeasti ja hauskasti.

 

Mainokset

Yhden promillen juttuja

Kesäkuun lopuksi olenkin nyt ottanut lukemisessa loppukirin. Terhi Rannelan Yhden promillen juttujaon suunnattu erityisesti nuorille, mutta kyllä se pistää ihan aikuisenkin ajattelemaan. Yhden promillen juttuja on nimensä mukainen teos: se on täynnä lyhyitä tarinoita, joissa alkoholi ja sen seuraukset ovat pääroolissa. Tekstit ovat keskenään erilaisia, aina muutaman sivun pituisesta alkoholintyrkytyslistasta kronologisesti etenevään kertomukseen. Rannela käyttää hyödykseen myös erilaisia tekstilajeja: ainakin minuun viimeisen tekstin netin keskustelupalstan keskustelua imitoiva teksti teki suuren vaikutuksen, sillä viimeinen kommentti on niin pysäyttävä. Harvemmin alkoholista meillä puhutaan negattiviseen sävyyn: alkoholin haitoista voidaan valistaa, mutta valtaosan ajasta alkoholiin suhtaudutaan huumorimielellä. Vertaillaan, kuka oli eniten kännissä ja sekoili pahiten, ja nauretaan päälle.

Rannelan teos on hyvä keskustelunavaaja, sillä se saa ajattelemaan alkoholia erilaisesta näkökulmasta kuin on totuttu. Rannela ei teksteissään saarnaa, vaan näyttää, millaisia seurauksia alkoholilla voi olla. Teksteissä tutustutaan muun muassa tyttöön, josta alkoholi saa pahimmat puolet esiin kohtalokkain seurauksin, poikaan, joka ei pysty tekemään melkein mitään ilman rohkaisuryyppyä ja tyttöön, joka saa tietää, mitä pienelle siskolle tapahtui rattijuopon takia.

IMG_3825

Vaikka teksteissä ovat pääosassa nuoret, jotka puhuvat nuorten lailla, saa Rannelan kirja varmasti myös vanhemman miettimään omaa alkoholinkäyttöään ja suhtautumistaan alkoholiin. Näin ainakin minulle kävi. Ja alkoholiin liittyykin yllättävän paljon kummallisuuksia. Miksi ihmeessä juomattomuutta pitää aina selitellä? Miksi se, että on alkoholin vaikutuksenalainen ja vaikka lyö jotakuta, katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi? Miksi ihmeessä sitä tuntuu joskus tarvitsevan alkoholia rohkaisuksi? Miksi se, että ei kauheasti juo, tekee sinusta automaattisesti tylsimyksen ja tiukkapipon? Kysymysten listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Muistan joskus teininä lukeneeni nuortenkirjan, jossa päähenkilö ei päässyt haluamaansa opiskelupaikkaan. Hänen ratkaisunsa pettymyksen käsittelyyn oli tehdä niin monta kossupaukkua, että pettymys ei tuntunut enää kovinkaan paljoa ja lähteä sitten baariin tanssimaan. En ymmärtänyt tuolloin päähenkilön tapaa toimia, enkä ymmärrä vieläkään. Kun minä sain tietää, että ovet unelmien opiskelupaikkaan eivät auenneet, kokosin itseni ja lähdin työvuoroon. Kotiin palatessani itkin sateenvarjon alla, soitin äidille ja imuroin (itkien) vimmatusti. Ulos lähteminen tuntui pelottavalta, koska olin varma, että epäonnistumiseni näkyy päälle päin ihan kaikille. Minusta tuntui uskomattoman pahalta, mutta kertaakaan minulle ei tullut silti mieleen tarttua viinapulloon. Toisinaan ihmettelen kovasti sitä, miksi viina esittää niin suurta roolia niin monissa tilanteissa. Rannelan kirja antaa paljon pohtimisen aihetta aiheesta.

Taivas mikä työpaikka!

Muistan yläasteikäisenä lukeneeni Leena Walleniuksen kirjoittaman Lotta-lentoemäntä -sarjan moneen kertaan. Minusta oli kauhean kiinnostavaa lukea lentoemäntien arjesta, ja mietinpä tuolloin lentoemännän uraakin. Nyt vanhempana tajuan kyllä, ettei lentoemännän työ kovin hohdokasta ole, mutta on silti kiinnostavaa lukea työkseen lentävistä. Taivas, mikä työpaikka on Finnairin lentohenkilökunnan yhdessä ideoima ja kirjoittama kirja lentämisestä ammattina ja luinkin sen mielenkiinnolla.

Kirja on jaettu melko lyhyisiin lukuihin, jotka käsittelevät esimerkiksi matkustajia, erityistilanteita lennoilla, hieman lentämisen historiaa ja muita lähinnä lentoemäntien ja stuerttien ammattiin kuuluvia asioita kuten päivystämistä. Kirja koostuu lähinnä lentävien kertomista melko lyhyistäkin sattumuksista lennoilla. Jonkin verran joka luvun alussa valotetaan asioita, jotka eivät ole tavallisien lentomatkustajien tiedossa, mutta pääosassa ovat lentävien tarinat ja sattumukset.

IMG_3824

Taivas mikä työpaikka ei ole mikään ihmeellinen kaunokirjallinen teos, mutta tarjoaa kyllä hauskan kurkistuksen ammatikseen lentävien elämään, ja oli kesäaivoilleni ja lyhyille bussimatkoille juuri sopivan pituista luettavaa.

Tähtiin kirjoitettu virhe

Ihan ensi alkuun on pakko sanoa, että kesäkuu ei ole ollut minulle kauhean hyvä lukukuukausi. On tehnyt mieli vaan lukea jotain helppoa ja nopeaa, kuten sarjakuvia ja lehtiartikkeleita. Olen jumittanut Alice Munron novelleissa, eikä oikein mikään kirja ole sytyttänyt. Onneksi pakkasin kuitenkin juhannukseksi mökille mukaan John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen (josta ei mennyt edes varausmaksua, koska se on nuortenkirja), sillä nyt on pitkästä aikaa yksi kirja luettu loppuun. 

Ja miten vaikuttava kirja vielä! Tähtiin kirjoitettu virhe on ollut New York Timesin bestseller-listan ykkönen 53 viikkoa, ja Time-lehti on valinnut sen vuoden 2012 parhaaksi kirjaksi. Se kertoo kilpirauhassyöpää sairastavasta 16-vuotiaasta Hazelista, jonka syöpä on saatu hetkeksi pysäytettyä, Hazel on saanut hetken armonaikaa, mutta hänen elämänsä tuntuu soljuvan sormien läpi, kunnes Hazel tapaa Syöpää sairastavien tukiryhmässä Augustuksen. Ensitapaaminen ei suju ihan mutkattomasti, mutta Augustus on päättänyt voittaa tytön omakseen. Enempää en oikeastaan halua juonesta paljastaa, koska tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea itse.

IMG_3821

Tähtiin kirjoitettu virhe onnistuu olemaan samanaikaisesti raikas, filosofinen, hauska ja älykäs. Tämä on paljon miltä tahansa kirjalta, mutta kun päähenkilöt ovat syöpää sairastavia, se on tosi paljon. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ratsasta säälillä, vaan se on rehellinen ja välillä riipivän surullinen olematta kuitenkaan synkkä. Luulen, että tämä johtuu poikkeuksellisista päähenkilöistä, joille Green on kirjoittanut huumorintajua, mutta myös huikaisevasti älyä.Ja toki Tähtiin kirjoitettu virhe liikuttaa ja saa arvostamaan omaa tervettä kehoa sekä pistää pohtimaan, miten muka voi olla kohtuullista, että nuoret ihmiset sairastuvat parantumattomasti. Mikään pelkkä nuortenkirja Tähtiin kirjoitettu virhe ei mielestäni ole, vaan siinä on pohtimista vanhemmallekin lukijalle esimerkiksi Hazelin vanhempien sanojen ja suhtaumisen kautta.

 

Pariisissa, sattumalta

Valérie Tong Cuongin Pariisissa, sattumalta on tarina viiden toisilleen ennalta tuntemattoman henkilön epätavallisesta kohtaamisesta Pariisissa. Tarina voisi olla kliseinen, ja epäuskottava, mutta jostain syystä se ei ole sitä. Tarina onnistuu olemaan ihana, ja saa uskomaan maailman hyvyyteen ja siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Hyvä on, jotkut käänteet ovat ehkä vähän epäuskottavia, mutta annan sen lukijana anteeksi, koska toivon henkilöille hyvää ja haluan uskoa maailmaan, jollaista Tong Cuong romaanissaan kuvaa. Maailmaan, jossa ahkerat ja hyvät ihmiset, jotka ovat kärsineet, kituuttaneet, tukahduttaneet tunteensa ja taistelleet päivästä toiseen eteenpäin saavatkin yhtäkkiä nauttia onnesta.

Päähenkilöt Marylou, Albert, Prudence, Tom ja Charlie ovat kärsineet elämässään, he ovat epäonnistuneet ja katuvat joitakin tekemisiään, mutta he ovat rehellisiä ja heille toivoo hyvää. Herman Kochin Illallisen jälkeen oli mukavaa vaihtelua voida pitää kirjoittajan kuvaamista henkilöistä.

IMG_3782

Pariisissa, sattumalta on myös jotakin hyvin ranskalaista: se on kepeästi kirjoitettu, mutta asia on painavaa. Esimerkiksi Marylou kertoo miehensä jättäneen hänet, mutta kerrontatapa on lakoninen, vaikka asia on iso. Hänen mukaansa nämä vaikeat asiat kuuluvat elämään, mitäpä niitä nyt suurentelemaan, oikeastaan niistä voisikin lohkaista jonkun vitsin, ettei todellisuutta olisi niin vaikea kestää. En osaa tätä kuvailla tämän tarkemmin, mutta juuri tämä piirre viehättää minua ranskalaisessa kirjallisuudessa, jota siis olen kyllä lukenut varsin rajallisesti, mutta tämä piirre yhdistää kaikkia lukemiani ranskalaista alkuperää olevia teoksia.

 

Illallinen

Tulipa pitkästä aikaa luettua teos, josta en varsinaisesti pitänyt. Herman Kochin Illalllinen on taitavasti rakennettu romaani, joka on saanut paljon kehuja. Itsekin ihailin pala palalta paljastuvaa salaisuutta ja henkilöiden suhtautumista siihen, mutta en voi sanoa pitäneeni kirjan henkilöistä ja rehellisyyden arvostajana myöskään loppuratkaisu ei miellyttänyt minua.

Illallisesta ei voi paljastaa kauheasti pilaamatta lukukokemusta, sillä sen juju on siinä, että lukijalle paljastuu pikku hiljaa melko kammottava tilanne, jossa Paul Lohman, hänen vaimonsa Claire, Paul Lohmanin veli Serge ja hänen vaimonsa Babette ovat. Kaikki alkaa viattoman oloisesta illallisesta, jolle Serge on kutsunut veljensä Paulin ja Paulin vaimon Clairen. Illallisen edetessä kuitenkin paljastuu, että pelkästä illallisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan näiden vanhempien tulee päättää, kuinka suhtautua poikiensa tekoihin. Romaani saa pohtimaan, mikä hinta on maksettava rehellisyydestä tai vaikenemisesta.

IMG_3781

Vaikka kirja siis on hienosti rakennettu, jäivät sen henkilöt minulle etäisiksi ja vastenmielisiksi. En oikein aina ymmärtänyt heidän tekojaan. Henkilöt tekevät ratkaisunsa melko itsekkäin perustein, eivätkä suinkaan kaikki ajattele, miten olisi ”oikein” toimia (jos nyt ylipäätään oikeaa tapaa toimia on). Loppuratkaisu osoitti minusta itsekkyyttä, ja Paul Lohmanin reaktio poikansa tekoon on jokseenkin karmiva. Illallinen paljastaa kyllä raadollisesti keskiluokan ja ns. paremman väen piilotettuja ajatuksia esimerkiksi kodittomista, mutta myös ihmisarvosta. Vaikka ihmisarvon tulisi olla kaikille sama ja kiistämätön, näin ei kuitenkaan käytännössä ole.