Onnen koukkuja

Grègoire Delacourtin Onnen koukkuja kertoo keski-ikäisestä lankakauppiaasta Jocelynestä, joka voittaa lotossa 18 miljoonaa. Hän ei kuitenkaan heti juokse lunastamaan voittoaan, vaan miettii ja harkitsee. Hän pohtii elämäänsä hetkellä, jolloin voisi muuttaa kaiken huolehtimatta toimeentulosta. Kun Jocelyne harkitsee, joku hänen lähellään ottaa ja tekee ratkaisun.

Delacourtin kirja on alkupuolella jotenkin todella suloinen ja elämän pieniin iloihin keskittyvä, vaikkei päähenkilön tieltä ole hankaluuksia puuttunutkaan. Loppua kohti romaani muuttuu karvaammaksi, sillä raha mutkistaa asioita. En oikein osaa sanoa, onko loppu onnellinen vai onneton. Se ei kuitenkaan ole yhtään sellainen kuin etukäteen kuvittelin, sillä aluksi esitellyt suloiset sävyt saavat kyllä hurjasti särmää ja tummuutta tarinan edetessä.

IMG_3894

Onnen koukkuja puhuu sellaisen onnen puolesta, jota ei rahalla voi saada. Jocelyne listaa elämässään tapahtuneita asioita, hulluja toiveitaan, parhaimpia hetkiään ja unelmiaan. (Tajusin vasta kirjan luettuani, että takaliepeessä oli vinkki lukijalle: ennen lukemista voisi kirjoittaa omia listojaan ja sitten vielä lukemisen jälkeenkin. Harmi ,että huomasin tämän vinkin vasta kirjan jo luettuani.) Jocelyne huomaa, että suurinta osaa hänen listoillaan olevista asioista ei voi saada rahalla.

Jocelynen oivallus toi minulle mieleen jakson elämässäni, jolloin en vielä ollut opiskelemassa. Opiskelupaikka oli suuri unelma, jonka toteutuminen tuntui miltei utopistiselta. Satuin silloin kuulemaan radiosta jonkin mainoksen, jossa käskettiin kertomaan ja perustelemaan rahasumma, jolla voisi toteuttaa unelmansa. Silloin tajusin, etten voisi millään rahasummalla ostaa opiskelupaikkaa itselleni, unelmani ei ollut ostettavissa. Mutta sitten kun vihdoin sain opiskelupaikan, en olisi voinut olla onnellisempi.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s