Täytetty leipä

Tulipa pitkästä aikaa leivottua, kun piti keksiä tuparilahjaksi jotain sopivaa suolaista syötävää. Selailin nettiä hetken sopivaa reseptiä etsiessäni, ja jostakin internetin syövereistä löytyi sopiva ohje täytetylle leivälle, josta sainkin ihan mukavasti kehuja tupareissa. Tein itse asiassa kaksi leipää, molemmat eri täytteillä. Toinen leipä sisälsi tämän ohjeen mukaan välimerellisiä makuja, toiseen paistoin sieniä ja sipulia ja pilkoin sekaan vielä kirsikkatomaatteja. Tässäpä ohjetta. Täytteitähän voi vaihdella oman mielen ja jääkaapin sisällön mukaan.

Täytetty leipä

Taikina:
15 g tuoretta hiivaa (noin neljäsosa)
3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl suolaa
6,5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
mozzarellajuustoa (melkein koko paketti)
fetajuustoa maun mukaan
aurinkokuivattuja tomaatteja
6-8 kirsikkatomaattia
tuoretta basilikaa silputtuna
oliiviöljyä
mustapippuria

Murenna hiiva taikinakulhoon ja liuota se haaleaan veteen. Lisää oliiviöljy, hunaja ja suola. Sekoita joukkoon vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.
Painele taikina noin 1 cm paksuiseksi levyksi leivinpaperilla vuoratulle pellille. Älä kauli tai vaivaa taikinaa, ettei leivästä tule sitkeää.
Murenna fetajuusto ja viipaloi mozzarellajuusto ja levitä juustonpalat taikinan päälle. Pirskota pinnalle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Pilko kirsikkatomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit ja hienonna basilika. Lisää loput täytteet ja käännä leivän toinen reuna toisen päälle. Ripottele pinnalle vehnäjauhoja, ettei liina tartu leipään ja sotkeennu. Anna leivän kohota liinan alla vielä 30 minuuttia ennen paistamista.
Kun leipä on kohonnut liinan alla ja on paistovalmis, tee leivän pintaan muutamia viiltoja, jotta se ei halkeile uunissa. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskea.
IMG_3984
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s