Maria Semplen Missä olet, Bernadette? on kirja, jossa tapahtuu hengästyttävän paljon. Sitä kuvaillaan takakannessa häikäiseväksi satiiriksi. Tässä syksyn mittaan on tullut selväksi, että satiiri ei ole ihan minun juttuni, mutta kyllä ihan mielelläni silti luin tämän. Välillä tapahtumien paljous ärsytti, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että luin tämän kirjan.
Missä olet, Bernadette on oikein mainio kirja luettavaksi bussimatkoilla, sillä se koostuu pääosin sähköpostiviesteistä, tiedotteista ja kirjeistä. Kaikki alkaa siitä, kun Bernadetten tytär Bee alkaa selvittää, mihin äiti oikein on kadonnut ja miksi. Lukija pääsee mukaan hengästyttävään tapahtumasarjaan, johon liittyvät esimerkiksi hienostokoulun äidit, Bernadetten menneisyys huippuarkkitehtina, karhunvatukoiden kitkeminen, viisaudenhampaat ja matka Etelämantereelle.
Maria Semple tekee pilaa nykymaailmasta ja siinä elävistä ihmisistä todella tarkkanäköisesti. Uskon, että lähes kaikilla on kokemuksia esimerkiksi ihmisestä, joka ei suostu näkemään lapsensa käytöksessä mitään vikaa, innovoijasta ja valtavan fiksusta koululaisesta. Semplen hahmot ovat niin karikatyyrisiä, mutta samalla tavallisia ja samaistuttavia, että pakostakin huvittaa lukea heidän touhuistaan. Myös erilaiset aikamme ilmiöt, kuten ylisuojelevaisuus ja jatkuva vaatimus kehittämiseen ja tehokkuuteen, saavat vinoilusta osansa. Silti tämän kaiken hälinän ja härdellin takana ovat ihan tavalliset ja vähän epätavallisemmatkin ihmiset, jotka koettavat elää menneisyytensä kanssa. Aina he eivät tiedä, mitä heidän tulisi tehdä ja miten olla, mutta maailman menossa on pysyttävä jotenkin kiinni.
Missä olet Bernadette on loppujen lopuksi, tapahtumatykityksestään, hurjistakin käänteistään ja näennäisestä kepeydestään huolimatta, melko surullinen kirja. Jos nimittäin pystyy katsomaan kaiken hälinän taakse, huomaa, että Bernadette on melkoinen erakko, joka on joutunut kokemaan elämässään paljon surua (mutta myös suurta iloa ja niittänyt mainettakin), eikä hän oikein osaa päästää irti menneisyydestään.
Lopuksi on todettava, että luen käännöskirjoja nyt ihan eri tavalla kuin aiemmin, koska takana on yksi kääntämisen kurssi. Opettajamme varoitti meitä syksyllä, ettemme enää kurssin käytyämme ikinä voisi lukea samalla tavalla käännöskirjallisuutta kuin ennen. Se taitaa olla totta. Huomasin nimittäin lukiessani, että pohdin, miten suomentaja on mahtanut päätyä joihinkin ratkaisuihinsa. Esimerkiksi Been käyttämä ”randomisti” toistuu hätkähdyttävän usein. Mitenköhän se toimii vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
Tiikun tuumailut 