Toffeetäytteiset suklaakeksit

Tätä Lunni leipoo -blogista bongaamaani reseptiä olen halunnut kokeilla jo pitkään ja nyt vihdoin tuli oiva tilaisuus kokeilla näitä tosi herkullisia keksejä, kun leivoin näitä opiskelukaverin valmistumisen kunniaksi. Onneksi olin hillinnyt leipomisintoni, koska olisin voinut syödä kaikki keksit ihan itse. Nyt oli kuitenkin pakko hillitä itseään, että jäisi vähän kavereillekin maisteltavaa.

Tässäpä reseptiä:

Toffeetäytteiset suklaakeksit (20-24 kpl)

115 g voita
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
(1 tl vaniljauutetta)
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl (40 g) kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
1/2 tl ruokasoodaa
20-24 kpl Center-suklaita (kaksi pötköä, joista jää muutama maistiainen leipurille)

IMG_4056

Vaahdota huoneenlämpöinen voi molempien sokereiden kanssa kuohkeaksi vaahdoksi (vaahdotusta muutaman minuutin ajan). Lisää (vaniljauute ja) muna ja vatkaa joukkoon.
Siivilöi toiseen kulhoon jauhot, kaakaojauhe ja sooda. Sekoita ja lisää kolmessa erässä voi-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi ja laita peitettynä jääkaappiin n. tunniksi.
Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen.
Ota noin ruokalusikallinen taikinaa käteen, paina keskelle yksi konvehti ja pyöritä palloksi. Taikinaa tulee olla sen verran, että konvehti on kokonaan peittynyt. Pyörittele halutessasi sokerissa.
Asettele pallurat parin sentin päähän toisistaan leivinpaperille, paista uunissa n. 8 minuuttia (minun piti antaa keksien olla uunissa noin 12 minuuttia). Anna jäähtyä ritilällä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s