Rautakolmio

Tämä viikko on mennyt pitkälti tenttikirjoja lukiessa, mutta iltaisin olen kuitenkin antanut itselleni luvan lukea muuta. Alkuviikosta yöuniani lyhensi Leena Lehtolaisen uusin Maria Kalliosta kertova dekkari nimeltään Rautakolmio. En ole pitkään aikaan lukenut dekkareita tai muutakaan jotenkin helpommin sulateltavaa, mutta tuntuipa dekkarin lukeminen mukavalta.

IMG_4204

Tämä Maria Kallio osui nyt ihan oikeaan paikkaan, koska ilmeisesti tarvitsin juuri tätä. Teksti kulki sujuvasti, tuttujen hahmojen elämään oli mukava palata ja juonikin oli sopivan mutkikas. Rautakolmiota teki oikein mieli ahmia. Taattua Lehtolaista kuten aiemmatkin sarjan osat. Minusta on oikein mukavaa, että hän oli päättänyt kirjoittaa taas Maria Kalliosta, sillä Hilja Ilveskerosta kertovasta trilogiasta en pitänyt ollenkaan. Sen kolmatta osaa en tainnut edes lukea.

Juonesta sen verran, että kaikki alkaa siitä, kun sunnuntaikalastaja löytää kaksi muoviin käärittyä ruumista Haraholmin saaren rannasta. Tapaukseen liittyvät niin entinen malli kuin vankilakundikin, eikä jääkiekkoperhe, joka viettää kesää Inkoon saaristossa, pysty pitämään salaisuuksiaan enää piilossa. Myös Maria Kallio tapaa tutkinnan tuoksinassa erään henkilön, joka muistuttaa häntä menneisyydestä, jonka hän on yrittänyt unohtaa.

Jos on aiemmin pitänyt Maria Kallio -dekkareista, pitää varmasti tästäkin. Eihän tämä nyt kieleltään ole mitenkään poikkeuksellisen kaunista, mutta sujuvaa ja tarkoituksenmukaista joka tapauksessa, eikä juonessakaan ole moitittavaa. Parasta ehkä kuitenkin oli päästä tuttujen hahmojen, Kallion, Puupposen ja Koivun, kanssa ratkomaan rikosta.

Mainokset

Kiltti tyttö

Gillian Flynnin Kilttiä tyttöä sain jonottaa reilusti yli puoli vuotta, sillä kirja herätti melkoista kiinnostusta ja siitä muodostui jonkinlainen intoilukirja viime vuoden puolella. Minä en kuitenkaan oikein vakuuttunut. Ehkä osasyynä siihen oli kovat odotukset ja melkoinen hypetys, jota kirja oli saanut osakseen.

Kaikki alkaa siis siitä, että Nick Dunnen kaunis vaimo Amy on kadonnut parin viisivuotishääpäivänä. Nick suhtautuu katoamiseen kummallisen tyynesti ja jää kiinni valheesta toisensa jälkeen. Kaikki todisteet viittaavat Nickin syyllisyyteen, mutta Amy pysyy kadoksissa. Enempää en juonesta paljasta, sillä en halua kuitenkaan pilata varsin kekseliästä juonta.

IMG_4202

Juoni on siis rakennettu taitavasti ja monet käänteet hyytävät, niin laskelmoituja ja kylmäverisiä ne ovat. Myös kahden kertojan malli toimii: lukija pääsee kurkistamaan molempien päähenkilöiden elämään ja ajatuksiin. Lukijan pitäisi siis saada hyvä kokonaiskuva tilanteesta, mutta tarina pääsee silti yllättämään. Varsin mainiota kerrontaa siis.

Jokin kuitenkin minusta tökki. Ensinnäkin kirja ei oikein missään vaiheessa ihan loppua lukuun ottamatta imaissut minua mukaansa. En oikeastaan olisi halunnut tietää, miten kaikki oikein päättyy. Toiseksi kirjan henkilöt ovat suoraan sanottuna kamalia. Minä en ainakaan kyennyt samaistumaan heihin. Oikeastaan luin välillä kauhulla, mitä he taas keksivät. Loppuratkaisu jätti jälkeensä hyytävän ja hieman petetyn tunteen ja kirjasta välittyvä ihmiskuva on tosi karu. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen kirja, josta en oikeasti pitänyt. Juoneltaan Kiltti tyttö on kiinnostava, mutta muuten se jätti minut aika kylmäksi.

Talvisota

Huh, viikko meni sijaistaessa kakkosluokkalaisia ja kiirehtiessä työpäivän päätyttyä luennolle. Jäi lukemiset vähän vähiin viikolla, mutta kun Philip Teirin Talvisodan eräpäivä lähestyi, löytyi onneksi aikaa lukea se. Teos on varsin nopealukuinen: itse luin sitä kolmena iltana iltalukemiseksi ja tänään vielä pari tuntia.

Talvisodan kanssa kirjalla ei mielestäni ole kauheasti tekemistä, mutta alanimeke avioliittoromaani valaisee kirjan sisältöä hyvin. Talvisota kertoo Maxin ja Katriinan sekä heidän tyttäriensä Helenin ja Evan elämästä. Kirjassa pohditaan paljon avioliittoa, puolisoiden rooleja ja muuttumista sen aikana. Alussa lähes kaikki kirjan henkilöt ovat jotenkin hieman hukassa tai tyytymättömiä, mutta eivät vielä osaa sanoa, miksi näin on. Romaanin edetessä syitä alkaa löytyä.

IMG_4198

Kuten jo sanoin, teos on aika nopealukuinen, mutta se ei tee siitä huonoa, vaan tarina ja sen käänteet imaisevat mukaansa ja teksti soljuu sujuvasti. Vaikka tapahtumien lopputulos kerrotaan jo aivan aluksi, teksti ei menetä imuaan, vaan tuo keino ikään kuin innostaa lukemaan. Olin utelias tietämään, miksi ja miten siinä sitten niin kävi. Varsin oivallinen kerronnallinen ratkaisu siis.

Romaanissa on useita tapahtumapaikkoja: välillä ollaan Lontoossa ja Filippiineillä, pääasiassa Helsingissä ja muualla Suomessa. Minusta oli oikein mukava lukiessani bongailla tuttuja paikkoja, kuten Töölönlahti, Cafe Tin Tin Tango, Mannerheimintie ja niin edelleen. Tutut paikat tekivät henkilöistä ja tapahtumistakin todellisempia. Teir on myös onnistunut kuvaamaan hyvin sitä ponnistelun määrää, jota ulkomailla vieraisilla olo edellyttää. Katriinan työmatka Filippiineille olikin mielestäni yksi onnistuneimmista kuvauksista matkustamisesta ja vieraassa kulttuurissa olemisesta, minkä olen vähään aikaan lukenut.

Teir on saanut kirjaansa mahtumaan monia muutama vuosi sitten hyvin ajankohtaisia asioita, kuten Occupy-liikkeen ja filippiiniläishoitajat keinona paikata Suomen sairaanhoitajapulaa. Myös taidepiireistä puhutaan kirjassa paljon Evan kautta. Mielestäni Talvisota on ehyt ja mukaansatempaava kokonaisuus, jonka henkilöihin voi samaistua varsin helposti. Se on harvinaisen tarkkanäköinen kuvaus tämän päivän Helsingistä ja lisäksi myös hauska, erityisesti eräs hamsteri sai aikaan naurunpyrskähdyksiä.

Luulotieteen kandidaatti

Kreetta Onkelin kolumneja on koottu kirjaan, jonka nimi on varsin hauska: Luulotieteen kandidaatti. Onkelin kolumnien aiheet käsittelevät muun muassa kotia, naisen elämää, Venäjää, taloutta, kommunikointia, kasvatusta, työelämää ja ulkonäköä, päästäänpä vähän matkustamaankin.

Kolumnistin tehtävänä on provosoida teksteillään, ja sen Onkeli kyllä tekee. Tajusin lukiessani, että luen mielelläni kolumneja, joiden kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä, mutta kun en ole samaa mieltä, ei kolumnin lukeminen olekaan niin mukavaa. Silmiä avaavaa se on joka tapauksessa, oli sitten samaa mieltä tai ei. Senkin tulin lukiessani tajunneeksi, että kolumnissa esitelty mielipide on kolumnistin mielipide, siis yksi monien joukossa, vaikka toki se saa enemmän näkyvyyttä kuin tavallisen tallaajan mielipide. 

IMG_4058

Onkelin kolumnit olivat mukavaa bussilukemista, pari kolumnia ehti hyvin lukea matkalla kotoa keskustaan. Iltaisinkin oli kätevä lukea pari juttua ja käydä sitten nukkumaan, eipähän tarvinnut silmät ristissä odotella luvun loppua, kun tiesi, että kolumnit ovat lyhyitä. Jostain syystä en muista näin jälkikäteen kovin hyvin kolumneja ja niiden sisältämiä mielipiteitä, joten eipä kokoelma nyt kovin ikimuistoinen taida olla. Eniten kolahtivat ulkonäköä, kasvatusta ja naiseutta käsittelevät kolumnit. Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin on ja lisäksi vielä kooltaan ihanan pieni (15 cm x 11 cm) ja käteen sopiva.