Apina pulpetissa

Ei, otsikko ei liity harjoitteluluokkani oppilaisiin, vaan kirjaan, jonka luin jo viime viikolla. En vain ehtinyt kirjoittaa siitä, kun harjoittelussa oli sen verran kiire. Nyt korjataan asia. Apina pulpetissa on Tommi Hoikkalan ja Petri Pajun eräänlainen tutkimusraportti vuodesta ysiluokalla. Nämä tutkijat viettivät siis vuoden eräässä eteläsuomalaisessa 9C-luokassa ja tekivät samoja juttuja kuin oppilaatkin eli istuivat pulpeteissa, kärvistelivät kokeissa, osallistuivat retkille, liikuntapäiviin ja muutenkin koulun arkeen. Samalla he havainnoivat oppilaiden luokkahenkeä ja yhteisöllisyyttä sekä haastattelivat oppilaita, heidän opettajiaan ja joitakin vanhempia.

IMG_4208

Kirja ei ole perinteinen tutkimusraportti, mutta ei se ole myöskään mikään romaani. Tutkijat kuvaavat havaintojensa pohjalta työrauhaa ja sen muovautumista, luokkahenkeä, ryhmäytymistä, luokan sosiaalisia suhteita ja yhteisöllisyyttä sekä kouluarjen ja muun elämän lomittumista. Leipätekstin mausteena on pätkiä haastatteluista ja tutkijoiden omista kirjatuista havainnoista eri tilanteissa. Tässä kirjassa koulun arki tulee lähelle ja nuorten ääni kuuluu.

Apina pulpetissa on kiinnostavaa luettavaa tuleville opettajille, jo opettajina työskenteleville, vanhemmille ja muille, jotka päättävät kouluasioista. Kirjassa esitetyt havainnot muistuttivat kovasti omaa yläkouluaikaani, eikä ihme, sillä koulu instituutiona on hidas muuttumaan. Mielenkiintoisinta antia kirjassa ovat tutkijoiden mielipiteet siitä, miten yläkoulua tulisi muuttaa. He muun muassa torppaavat jaksosysteemin kokonaan ja väläyttävät ideaa yläkoulun luokanopettajasta aineenopettajien sijaan.

Mainokset

Kangastus 38

Kjell Westön uusin nimeltään Kangastus 38 kertoo menneisyyden taakasta ja ikävistä muistoista. Tarinassa asianajaja Claes Thune on palkannut Matilda Wiikin konttoristiksi asianajotoimistoonsa. Matilda suorittaa kaikki tehtävät moitteettomasti, mutta jotakin arvoituksellista hänessä on. Thunen, joka on vastikään eronnut, elämän kiintopiste on hänen ja hänen ystäviensä Keskiviikkokerho, jossa puhutaan politiikkaa. Kun kerho kokoontuu Thunen toimistossa, Matilda tunnistaa äänen menneisyydestään ja tukahdetut muistot vankileiriltä nousevat pintaan.

Kangastus 38 on taatua Westötä: tarkkaa ajankuvaa, vähän nössö miespäähenkilö ja hänen vaikutusvaltaisia ystäviään sekä ruotsinkielisen paremman väen näkökulmaa. Westö on tuonut Kangastukseen kuitenkin myös jotakin uutta Matilda Wiikin hahmon myötä, sillä hänen kauttaan saadaan sekä naisnäkökulmaa että työväenluokan perspektiiviä asioihin.

IMG_4207

Muistan, että Westön Missä kuljimme kerran -romaanissa minua kosketti erityisesti se, miten kirjailija kuvaa sisällissotaa. Hän kuvaa tapahtumia molemmista näkökulmista, mutta samalla ihmetellen, miten toisesta ihmisestä tulee niin vieras ja kartettava, ettei tätä enää oikeastaan miellä ihmiseksi. Vain siten voi jotenkin pystyä tekemään sellaisia hirmutekoja kuin teloitukset ja vankileireille vangitsemiset. Kangastus 38:ssa sisällissodan tapahtumat kuuluvat jo menneisyyteen, mutta haavat eivät ole vielä läheskään parantuneet.

Minusta Kangastus 38 on ehkä vähän helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi Missä kuljimme kerran, mutta aivan samaa lumovoimaa siinä ei ollut. Kangastus 38 on kuitenkin taitavasti kirjoitettu, jopa vähän trillerimäinen teos menneisyyden piinaavista muistoista ja ihmisen epätoivoisesta ratkaisusta. Loppu on minusta erityisen vaikuttava, enkä tajunnut tapahtuvien vääjäämättä päätyvän niin lopulliseen ratkaisuun. Pienenä miinuksena on pakko sanoa, että välillä minulla tuntuivat menevän sekaisin Thunen ystävät, sillä välillä heihin viitattiin heidän sukunimillään, välillä lempinimillään.

Salattuja voimia

Johanna Sinisalon Salattuja voimia – opas valoisille ja pimeille poluille tarjoaa vinkkejä aloittelevalle valetajalle, mutta pääasiassa siinä ovat patikkaretkien innoittamat lyhyet tekstit, yksi pienoisromaani ja Sinisalon omiin kokemuksiin pohjautuvat anekdootit. Tarinoissa ihmisluonto näyttäytyy paljaimmillaan ja toisinaan myös hämärimmillään. Myös ihmisen ja luonnon suhde on yksi tärkeä tekstien teema.

Johanna Sinisalo on uskomaton kirjoittaja, jota olen aiemminkin hehkuttanut. Hänellä on sana niin hallussa, että hänestä voin uskoa sen väittämän, että kirjailija on miettinyt jokaisen sanansa paikankin tarkasti ja tarkoituksella. Mitään ei ole liikaa, mitään ei puutu, on vain kieltä, joka tekee tehtävänsä juuri niin kuin pitää ja saa vielä yllättymäänkin.

IMG_4206

Sinisalon patikoinnista ja vaeltamisesta kertovissa teksteissä pääsee tutustumaan kilpaileviin englantilaisiin Bed and Breakfast -emäntiin, neljän erilaisen naisen patikkaretkeen Englannin Penniineille ja sen vaikutukseen heidän elämiinsä, huijarivaeltajaan sekä erääseen erittäin kilpailuhenkiseen kanssapatikoijaan. Sinisalon kerronnassa yhdistyvät mystiikka, tarut, yliluonnollinen ja arkinen ja puuduttavakin patikointi.

Sinisalo todella tietää, mistä kirjoittaa. Yksityiskohdat ovat aidontuntuisia, maisemat kuvailtuinakin mahtavia ja kaikissa teksteissä on jokin juju tai yllätys, joka ilahduttaa lukijaa. Hämmentävintä on, että jopa minun, pesunkestävän hienostelijan ja mukavuudenhaluisten kuningattaren rupesi tekemään mieli patikoimaan jonnekin. Hetken jopa harkitsin uudelleen näkemystäni telttailun kamaluudesta. Tästä mielenhäiriöstä selvisin kuitenkin nopeasti, mutta kyllä tuo on hyvin vahva meriitti Sinisalon Salaisille voimille. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, vaikkei patikointi yhtään kiinnostaisi. Tämän kirjan luettuasi saatat löytää itsesi vuoristosta tai ainakin haaveilemasta patikoinnista.

Nainen katolla

Maija Vilkkumaan ensimmäisen romaanin Nainen katolla olen halunnut lukea lokakuisilta kirjamessuilta lähtien. Kirjamessuilla satuin sattumalta paikalle, kun Maija esitteli kirjaansa toimittajaystävänsä kanssa ja luki siitä valittuja pätkiä. Nauliuduin siitä paikasta kuuntelemaan, enkä voinut lähteä, ennen kuin esittely oli ohi. Sain kuitenkin jonotella Naista katolla pitkään kirjaston varausjonossa, mutta kannatti kyllä odottaa.

Kirjassa tutustutaan moniin henkilöihin. Yksi yhdistävä tekijä on kirjoittamiskurssi, jota vetää Ville. Kurssille osallistuu kotiäiti Silja ja ensimmäisellä kerralla paikalla on myös Linda, aloitteleva stand up -koomikko. Muita henkilöitä ovat seurapiiritoimittaja Leila Hakkarainen, Siljan mies Harri ja Siljan ystävä Tessu. Voi kuitenkin sanoa, että Silja on tarinan päähenkilö. Hänestä kuullaan eniten, hänen elämäänsä ja ajatuksiinsa pääsemme syvimmälle. Silja on pian nelikymppinen perheenäiti, joka kamppailee kaikenlaisten pelkojen ja kompleksien kanssa, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Silja joutuu tekemään monta kipeääkin ratkaisua, jotta tulisi onnelliseksi.

IMG_4205

Kirjasta ei muutenkaan puutu käänteitä. Lopussa nämä käänteet äityvät melko villeiksikin, mutta eipä se minua juuri häirinnyt. Vilkkumaa kuvaa mielestäni hyvin nykyaikaa, kuten sensaatiohakuista journalismia, pinnallistumista ja sosiaalista mediaa, mutta pääsee myös syvemmälle aikaa kestäviin pohdintoihin kuvatessaan epävarmuutta ja äitiyttä.

Ihan aluksi kiinnitin huomiota tekstin puhekielisyyteen, sillä teksti tuntui hankalalta lukea. Nopeasti kuitenkin totuin siihen, eikä onneksi kaikkien henkilöiden kohdalla teksti ole puhekielistä. Koska eri henkilöiden katkelmat on painettu eri fonteilla, lukija tietää, kuka milloinkin on äänessä. Yhteenvetona todettakoon, että Nainen katolla ei ole lainkaan niin kepeä kuin kansikuva antaa ymmärtää, mutta se on myös täynnä huumoria ja yllättäviäkin käänteitä. Pidin muuten myös kansikuvasta kovasti, koska se on niin raikas.