Auringon ydin

Kalajoen reissulla tuli paluumatkalla luettua toinenkin romaani, joka tosiaan veti maailmaansa ja pitkästä aikaa luin oikein ahmien. Kyseessä on Johanna Sinisalon uusin Auringon ydin, enkä voi taaskaan kuin hämmästellä hänen kirjoitustaitoaan, mielikuvitustaan ja teksilajien hienoa yhdistelyä kokonaisuudeksi, josta ei tunnu puuttuvan mitään.

Auringon ydin on dystopia Suomen Eusistokraattisesta Tasavallasta, jonka arvoina ovat yhteiskuntarauha ja kansanterveys. Terveysvirasto valvoo kansalaisia, ja käytännössä kaikki mielihyvää tai riippuvuutta tuottava on kiellettyä: huumeet, alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Erään tärkeän mielihyvähyödykkeen jakelu on kuitenkin haluttu tehdä helpoksi. Siksipä valtiollinen tiede on jalostanut ihmisestä uuden alalajin: alttiin, nöyrän ja itseään tyrkyttävän tyhjäpään eli eloin. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi.

IMG_4352

Kirjan päähenkilö Vanna on kuitenkin aivan toista maata, vaikka onkin onnistunut jekuttamaan systeemiä ja peittämään oikean minänsä. Vanna yrittää epätoivoisesti selvittää, mitä hänen sisarelleen Mannalle on tapahtunut, mutta on sotkeutunut Jaren kanssa myös äärimmäisen vaarallisen nautintoaineen, chilin, välitykseen. Chiliin liittyy myös outo uusi uskontokultti, josta Jare kuulee diilatessaan.

Koko juonikuvio kuulostaa auki kirjoitettuna taas aivan mahdottomalta sekasotkulta, mutta Sinisalo pitää ohjat tiukasti käsissään ja hänen dystopian maailmansa on eheä. Dystopiatyylin keinoin Sinisalo kritisoi muun muassa nykyajan naiskuvaa, sukupuolistereotypioita ja laiskaa ympäristönsuojelua. Nämä kaikki teemat ovat hänen aikaisemmistaankin kirjoista tuttuja, mutta yhä edelleen ne ovat ajankohtaisia.

Lukijana heräsin itsekin äimistelemään, miksi me naiset oikein aina meikkaamme. Kirjan päähenkilö Vanna on laskenut, että hänellä menee meikkaamiseen ja kauneudenhoitoon kuukaudessa ihan kauheasti turhaa aikaa, jonka voisi käyttää paljon hyödyllisemminkin. Ja minkä takia tätä sitten tehdään? Miesten, toisten naisten vai itsen takia? Siihen ei anneta vastausta, mutta muistan itsekin välillä pohtineeni, miten turhauttavaa meikkaaminen on, sillä meikit pestään illalla pois ja aamulla on aloitettava taas alusta.

Auringon ydin on ahmittavan kiinnostava, mielikuvitusta kutkuttava taiten rakennettu dystopia. Se jättää lukijan pohtimaan monia teemoja, kuten nyt vaikka sukupuolistereotypioita, mutta on samalla viihdyttävä ja loppua kohti jopa viiltävän jännittävä. Erilaisten tekstilajien taitavalla yhdistelyllä Johanna Sinisalo on luonut kokonaan toisenlaisen Suomen, jonka arvot kertovat paljon meidän ajastamme.

Mainokset

How to Marry a Finnish Girl

Tässä viikko sitten matkasin Kalajoelle kummipoikani ristiäisiin. Pitkän ajomatkan aikana ehti hyvin lukea. Luin siis reissussa loppuun Phil Shcwarzmannin How to Marry a Finnish Girl ja ihan englanniksi. On kyllä englannin sivuaineopinnot muuttaneet asennetta englanniksi lukemiseen. Nykyään se ei enää tuota mitään mainittavampia ongelmia, vaikka yhä edelleen luen mieluummin suomeksi. Välillä kuitenkin on kiva lukea myös englanniksi, ihan vain siksi, että voi.

IMG_4351

Schwarzmannin kirja kertoo Suomessa asuvasta englanninkielisestä ulkomaalaismiehestä, joka kertoo havaintojaan Suomesta niin naisten, asumisen, ruuan ja juoman, suomen kielen kuin erilaisten suomalaisten tapojenkin suhteen. Schwarzmann ei kaunistele, eikä arastele myöskään kirjoittaa esimerkiksi suomalaisten alkohonlinkäytöstä tai suomalaisesta työelämästä suoraan. Eihän niissä nyt pelkkää kehuttavaa olekaan, mutta harvemmin ulkomaalaiset uskaltavat sanoa mielipidettään niin suoraan kuin kirjailija tekee. Toki tämä on myös osa Schwarzmannin suoraa tyyliä.

Kirja koostuu lyhyistä ja hauskoista teksteistä, jotka käsittelevät eri aiheita Suomi yhdistävänä tekijänään. Kirjoittajalla oli Suomea käsittelevä blogi, ja uskoisin, että osa teksteistä on ilmestynyt myös siellä. Kokonaisuus on selkeä ja aihepiirit hyvin valittuja. Kaiken lisäksi tekstit ovat hauskoja, eikä minua kärjekkyyskään haitannut.

Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön luin jo jokin aika sitten, ja se olikin varsin koukuttava lukukokemus, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ikkunat yöhön on sukupolviromaani, jossa ääneen pääsevät niin isoäiti Elsi, hänen tyttärensä Asta ja Arja sekä Arjan tyttäret Hanna ja Riikka ja muutama muu.

Kaikki alkaa siitä, kun Elsi perheineen muuttaa Einon kotitilalle Niittyyn ja kaiken pitäisi olla hyvin. Kolmannen lapsen syntymän myötä ilo katoaa Elsin elämästä, eikä hän osaa nukkua eikä olla hereillä. Vuosikymmeniä myöhemmin vanhin tytär Asta hallinnoi sukutilaa kuinyksivaltias, nuuorempi tytär Arja taas ei astu sukutilalle jalallaankaan, vaan pakenee työhönsä. Arjan tyttäret Riikka ja Hanna koettavat menneisyyden haamuista huolimatta selvitä elämästään kuten parhaiten taitavat. Asta taas kokee uhkaksi poikansa Roopen uuden tyttöystävän Teresan.

IMG_4336

Ikkunat yöhön on kertomus synnytyksen jälkeisestä masennuksesta aikana, jona sitä ei tunnistettu, mutta se on myös kuvaus perheessä kulkevasta katkeruudesta ja surusta. Isoäidin masennus vaikuttaa aleneviin sukupolviin vielä vuosia myöhemmin, eikä kipeistä muistoista ole helppo päästää irti. Kukin henkilö joutuu elämään sukua varjostavan tapahtuman katveessa ja selviytymään kuten parhaiten taitaa. Toisilla se sujuu paremmin, toisilla huonommin.

Ikkunat yöhön on kirjoitettu todella taitavasti. Jo alussa paljastetaan eräs iso asia, mikä sai ainakin minut haluamaan tietää, mitkä asiat oikein siihen johtivat. Tämä iso paljastus ei kuitenkaan pilannut lukuintoa, vaan päinvastoin, teki mieli saada selville, mitkä tapahtumat tähän oikein johtivat. Muutenkin Lähteenmäki kirjoittaa taitavasti: lukijalle paljastetaan tarpeeksi eli lukemisesta ikään kuin palkitaan, mutta sen verran on vielä salaisuuksia, että tekee mieli vaan jatkaa lukemista.

Huono äiti – tunnustuksia

Sari Helinin Huono äiti on kokoelma Helinin tekstejä hänen blogistaan Huono äiti. Huono äiti on Sari Helinin sivupersoona, joka kavahtaa vauvapalstojen syyllistävää oman kehun ilmapiiriä ja yrittää uskaltaa olla julkisesti huono äiti. Ajatus on mielestäni vapauttava: yksi on julkisesti huono, joten niin voivat sitten muutkin olla rauhassa.

Ajatus huonosta äidistä, joka paljastaa lastenkasvatustapansa, ruuanlaiton salat (einekset) ja muut pienet arkea helpottavat niksit, on hykerryttävä. Eiväthän kaikki äidit voi mitenkään olla niin täydellisiä kuin media antaa ymmärtää. Totuus on kuitenkin toinen, sillä ainakin minulle tuli olo, että Helin tai hänen sivupersoonansa yrittää sormet ruvella olla huono äiti. Se ei jotenkin mahdu ajatusmaailmaani, että tavoittelisi huonoutta. Toki se tietysti vapauttaa monista turhista syyllisyydentunnoista, jos ei hae täydellisyyttä, mutta kai nyt on jotain täydellisen ja huonon välilläkin. Eikö se riittäisi? Ja oikeasti huono äitihän ei välitä lapsistaan, vaan kaltoinkohtelee heitä, eikä Helin missään nimessä sellaiseen pyri.

IMG_4269

Lyhyet tekstit ovat hauskoja, mutta rivien välistä on luettavissa paljon muutakin kuten alakuloa, tyytymättömyyttä, pettymystä ja turhautumista. Minä lapsettomana sain myös valitettavasti sellaisen kuvan, että äitinä olo on jatkuvaa ilotonta ja väsyttävää työtä, joka ei lopu ikinä. En jaksa uskoa, että tämä pitää paikkansa, vaikken haluakaan vähätellä äitiyden raskautta. En myöskään pitänyt ajatuksesta, että nainen on yhtä kuin äiti. Aiankin yhdessä testissä kävi hyvin selväksi, että nainen on yhtä kuin äiti, joka hoitaa kaikki juoksevat asiat ja mies ottaa rennosti. Kärjistystä tämä varmaan on, mutta yhtä kaikki minua jäi häiritsemään.

En voi sanoa suosittelevani Helinin kirjaa varauksetta, mutta kyllä sillä on myös hetkensä. Koska en itse tiedä perheiden arjesta kovinkaan paljoa, oli hauskaa lukea muun muassa lasten synttärijuhlista, lasten unikavereista ja päiväkodin valinnasta, joista kaikista oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Marionetit

Virpi Hämeen-Anttilan uusin kirja on nimeltään Marionetit. Taisin käydä kuuntelemassa kirjailijaa syksyllä Kirjamessuilla ja päätin lukea teoksen, vaikka muutama Hämeen-Anttilan edellisistä kirjoista ei olekaan minua kauheasti innostanut. Nyt oli kuitenkin toisin.

Marionetit kertoo Emmasta, työlleen omistautuneesta marionettitaiteilijasta, hänen miehestään Jannesta, joka kärvistelee käsikirjoittajana tv-tuotannossa ja lapsistaan Busterista, Niinasta ja Finestä. Perheen arki näyttäytyy ulkopuoliselle arkoina kompromisseina. Emman sisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael ovat sen sijaan olleet kunnianhimoisia ja menestyneet maailmalla. Kun Julia yhtäkkiä päättää palata Suomeen, menneisyyden toiveet, tavoitteet, kaunat ja ristiin menneet rakkaudet nousevat esiin ja rauhallinen arki mullistuu, eikä kenenkään päähenkilön elämä palaa enää ennalleen.

IMG_4327Hämeen-Anttila kuvaa minusta erityisen hyvin sisarten välistä kaunaa, joka on saanut aikaan monta väärinkäsitystä ja myrkyttänyt aikoinaan läheisten sisarusten suhteen. Puhuminen auttaa, mutta ennen kuin siihen pisteeseen päästään, tapahtuu pajon, eikä pelkästään iloista. Kirjassa tapahtuu paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa ja erilaiset tapahtumat palvelevat juonen etenemistä hyvin. Myös monen kertojan ratkaisu toimii: se saa lukijan lukemaan vielä yhden luvun, kun oikeastaan piti jo käydä nukkumaan. Hämeen-Anttila kuvaa hienosti myös taiteilijuutta: paloa tekemiseen, motivaatiota, omistautumista, mutta myös pelkoa toteuttaa omia unelmia taiteen saralla.

Havahduin oikeastaan vasta lukiessani, että tämä kirjahan on tosi hyvä. Minun teki mieli lukea sitä eteenpäin yöunien kustannuksellakin, mitä ei ole vähään aikaan tapahtunut. Teksti siis kulkee sujuvasti ja ihmiset tuntuvat aidoilta iloineen, suruineen ja kipupisteineen. Loppu oli ehkä makuuni hieman siirappinen, mutta ei sekään pilannut lukukokemusta, tulinpahan vain miettineeksi, olisiko tosielämässä voinut oikeasti käydä niin hyvin. Ehkä olisikin.