Korkea aika

Kesä on ollut ihanaa lukuaikaa, mutta hirveän mieleenpainuvia kirjoja en ole lukenut. Tarkoitan tällä sitä, että lukeminen on ollut mielenkiintoista, mutta lähes mistään lukemastani ei ole jäänyt tarvetta kirjoittaa jotakin ylös (ja vaikka olisi, en ole viitsinyt). Laura Lähteenmäen Korkea aika sitten herätti ajatuksia muidenkin edestä.

Korkea aika liikkuu ajassa pitkän pätkän, ja mukaan mahtuu monta kohtaloa. Kaikki nivoutuu kuitenkin kahteen perheeseen ja salattuun siteeseen, joka näitä perheitä yhdistää. Eniten ajatuksia herätti se, miten teoksessa kuvattiin ihmisiä ja heidän välejään. Toisen hyvät aikeet ja rupattelun toinen tulkitsee näyttämisenhaluksi ja leveilyksi. Sisällä asuva suru muuttaa käytöksen töksähteleväksi, minkä taas toinen lukee hyväksymättömyytenä: en kelpaa tällaisena kuin olen. Kuinka ihmisten välinen onnistunut kanssakäyminen edes on mahdollista, kun jokainen kantaa omaa lastiaan?

20160808_095044

Ehkä avaimena on se, että asioista puhutaan vaikenemisen sijaan. Korkean ajan henkilöt käpertyvät itseensä: omaan suruunsa, pettymyksiinsä ja häpeäänsä. Toisinaan suojakilvet lasketaan, mutta ne hetket ovat harvinaisia. Tosin, nuo harvinaiset hetket lisääntyvät nykyaikaa lähestyttäessä. Kaikki ei ollut ennen paremmin, eikä kyllä aina huonomminkaan. Tekstissä Anna pohtii: ”Vanhoilla ajoilla päsmäröinti ja kaikenmoinen neuvominen oli rasittavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi sanottiin, että ennen kaikki oli niin paljon huonommin tai paremmin – mitä milloinkin. Hän uskoi, että kullakin ajalla oli paineensa ja onnensa, eikä hän ymmärtänyt Emman murheita tai ilonaiheita eikä tyttö hänen.” Osuvasti sanottu, mutta aika karua tuo, että toisten murheita tai iloja ei voi ymmärtää. Haluan uskoa, että jollakin tasolla voi, ainakin samaistua.

Yksi kirjan päähenkilöistä, Anna, sai minut miettimään omaa jo edesmennyttä mummiani. Mummi, kuten kirjan Annakin, oli evakko. Sodan alkaessa oma koti piti jättää, eikä sinne koskaan voinut palata takaisin. Uudella paikkakunnalla piti näyttää, että jaksaa ja pystyy, eikä tarvitse erityiskohtelua. Tavatkin olivat toisenlaiset. Jäin miettimään, jäikö mummiltanikin Viipuriin se oma alkukoti. Lisäksi minua jäi pohdituttamaan, millainen mummi oikeasti oli ihmisenä. Mistä mummi haaveili, oliko hän pettynyt johonkin elämässään, mikä oli hänen kipein salaisuutensa tai piilotettu haavansa? Minulle mummista jäi kuva elämäänsä tyytyväisenä ja siitä kiitollisena ihmisenä, jolla oli aina aikaa perheelleen. En kuitenkaan koskaan ehtinyt kysyä mummilta näitä, enkä tiedä, olisinko tohtinutkaan. Nyt en enää edes voi. Melko haikeaa ja niin lopullista. Mutta ehkä se on niin, että omat läheisetkin ovat jossain määrin mysteereitä meille.

Joka tapauksessa vahva suositus Laura Lähteenmäen Korkealle ajalle.

Mainokset

Lukukesä 2016

Voisin julistaa kesän 2016 lukukesäksi. Opettajan pitkä kesäloma tarkoitti tänä vuonna sitä, että pääsin kesän ajaksi samanlaiseen moodiin kuin joskus lapsena, kun kesäloma tarkoitti pitkiä ja lämpimiä päiviä, uimista, serkkujen seuraa ja muuta mukavaa, mutta eritoten kirjoja ja rajattomasti aikaa lukea. Kesäpaikkamme kirjasto oli oikea aarreaitta pääkaupunkiseudun kasvatille, koska siellä ei ollut varausjonoja ja uutuudetkin saattoivat löytyä hyllystä.

Sitten tulivat lukio, yliopisto-opinnot ja työelämä, ja vaikka en osaakaan olla lukematta, on lukeminen olosuhteiden pakosta vähentynyt, mikä on aina tietysti harmi, koska maailma on pullollaan teoksia, jotka haluaisin lukea. Tämä kesä kuitenkin päästi minut lähelle tuota lapsuuden lukukesätunnelmaa, enkä voisi olla onnellisempi. Kuinka ihanaa olikaan samoilla kirjastossa ja löytää pinokaupalla lukemista! Bestseller-hyllyäkään ei tarvinnut ohittaa, koska kyllä kahdessa viikossa luki kirjan poikineen.

Ja vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi, omat ajatukset ovat jo karanneet lukuvuoden alkuun, joka tulee varmasti olemaan intensiivinen. Niinpä minun lukukesäni taitaa olla pikkuhiljaa ohi. Tässäpä saldoni kesä- ja heinäkuulta:

kesäkuu:

  1. Helen Garner: Vierashuone
  2. Terhi Ekebom: Kummituslapsi
  3. Selja Ahava: Eksyneen muistikirja
  4. Miska Rantanen: Kaikki ranteet auki – Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä 2
  5. Uzodinka Iweala: Ei kenenkään lapset
  6. Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
  7. Miranda July: Avokämmen
  8. Leena Helka: Timantti-Kati
  9. Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä

heinäkuu:

  1. Haruki Murakami: Norwegian Wood
  2. Antti Hopia: Kirjaston kissat 3: Oikeiden noitien osasto
  3. Paula Havaste: Veden vihat
  4. Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet
  5. Naoki Higashida: Miksi minä hypin
  6. Bea Uusma: Naparetki Minun rakkaustarinani
  7. Laura Ruohonen: Luolasto
  8. Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
  9. Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
  10. Katri Lipson: Detroit
  11. David Walliams: Herra Lemu
  12. Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
  13. Leena Lehtolainen: Surunpotku
  14. Kalle Lähde: Happotesti

Olkoon lukusyksy, jos ei nyt yhtä runsas, niin ainakin antoisa!