Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta

Facebookin kirjallisuusryhmissä moni on suositellut Henry Marshin omaelämäkerrallista teosta Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta. Klikkasin sen varausjonoon ja unohdin, koska jono oli aika pitkä. Näin kesäaikaan bestseller-hylly on kuitenkin ihan validi paikka etsiä lukemista, joten sieltäpä tämä löytyi ja ahmaisin sen melkein yhdessä päivässä. Kehut ovat ansaittuja!

Englanniksi teos on nimeltään Do No Harm. Teoksen suomentaminen Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta vaikutti minusta ensin oudolta, etenkin kuin alkuperäinen nimi on niin hyvä, mutta tuo suomennos tiivistää hienosti kaiken, mitä kirjassa käsitellään. Marshin teoksessa kuvataan toki ammatillista kasvua, mutta vahvimmiksi nousevat teemat siitä, milloin on oikein kajota potilaaseen ja milloin taas pitäisi jättää leikkaamatta, ettei tekisi enempää harmia. Potilas tietysti haluaisi kuvitella, että lääkäri on joku yli-ihminen, mutta näinhän ei tietenkään ole. Marsh kuvaa sitä, miten tuskallista on mennä katsomaan potilasta, jonka leikkauksessa ei mennyt kaikki hyvin ja tietää, että on itse aiheuttanut ne vahingot. Kun aivoihin kajotaan, on aina mahdollisuus, että kaikki ei menekään suunnitellusti ja seuraamukset voivat olla potilaan elämän kannalta kammottavia. Riskeistä huolimatta neurokirurgi voi tehdä paljon hyvää. Työssä vaaditaan siis melkoista tasapainottelua.

20170629_112714

Minulle mieleenpainuvimpia kohtia kirjassa olivat potilaskohtaloiden lisäksi se tapa, jolla Marsh suhtautuu aivoihin. Hänelle aivot ovat ainetta: verisuonia, hyytelömäistä ainetta, hermoja. Kuitenkin: ”Mielikuva siitä, että imu liikkuu ajatuksen, tunteen ja järjen halki ja että muistot, haaveet ja pohdinnat koostuvat hyytelöstä, on kerta kaikkiaan omituinen ymmärrettäväksi. Näen vain ainetta. Kuitenkin jos eksyn vahingossa paikkaan, jota neurologit kutsuvat aivojen toiminnalliseksi alueeksi, heräämössä odottaa vahingoittunut potilas mentyäni leikkauksen jälkeen katsomaan kätteni aikaansaannoksia.” Heräsin itsekin pohtimaan, kuinka käsittämätöntä on, että aineesta jotenkin mystisesti muotoutuu tietoisuus. Se on käsittämätöntä.

Avartavaa on myös, miten kirurgi suhtautuu leikkaamiseen. Vaikka se on vaikeaa, siihen liittyy valtavia eettisiä ja inhimillisiä kysymyksiä ja riskit komplikaatioihin ovat suuret, silti kaikkein mieluiten kirurgi leikkaa. Häntä voi jännittää kovastikin ennen leikkausta, mutta kun päästään tositoimiin, leikkaus imaisee mukaansa. Työssä on imua, ehkä kirurgi on parhaassa tapauksessa flow-tilassa leikatessaan. Kiperän tilanteen kohdatessaan hän ei heitä hanskoja tiskiin, vaan ratkaisee ongelmia parhaansa mukaan.

Tämä kirja on ollut yksi lukukesän parhaimpia lukemiani ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille. Vielä loppuun sitaatti kirjan takakannesta: ”He kutsuvat meitä sankareiksi, joskus jumaliksikin. Ehkä he eivät koskaan täysin tajua, miten vaarallinen leikkaus oli ja miten onnekkaita he ovat toivuttuaan niin hyvin. Kirurgi sen sijaan on viipynyt hetken taivaassa käytyään ensin helvetin porteilla.”

 

 

Mainokset