Pari runoa

Minulla on vielä kirja kesken, enkä jaksa kirjoitella mitään kovin syvällistä, joten jaanpa jälleen pari runoa, joihin olen tykästynyt jo useampi vuosi sitten ja edelleen ne vain vetoavat.

Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

 

Toukka tiskaa.

 

Risto Rasa

Metsän seinä on vain vihreä ovi, 1972

 

 

Ensimmäiset siivet

löytyivät melkein itsestään

kuin mansikka tai nelilehtinen.

Niillä kävi päinsä lapsuuden pitkä liito

ja malttamaton unohdus.

 

Toiset täytyi tehdä itse.

kaiken maailman säpäleistä,

omista ja toisten, ja ilmassa pysyäkseen

täytyi reuhtoa, viuhtoa ja valehdella

ja uskoa, uskoa jumalattomasti.

 

Kolmannet kuoriutuivat toisten alta.

pankat kuumina ja reunat kytevinä,

isku iskulta ne ottavat paremmin tulta,

palavat havisten ja polttavat

niin helvetisti.

Käy päinsä lentää niilläkin.

 

Pentti Saaritsa

Taivaan ja maan ero, 1985

 

Mainokset

Uusia runotuttavuuksia

Luin Lastenkirjahylly-blogista Eppu Nuotion runokirjasta Näin pienissä kengissä. Mielenkiintoni teosta kohtaan heräsi ja pitihän se sitten käydä lainaamassa. Lastenrunot ovat muuten jotenkin tosi paljon helpommin lähestyttäviä kuin aikuisille kirjoitetut runot, eikä niistä kuitenkaan puutu sanomaa. En muistanut napata kirjasta kuvaa, mutta googlaamalla löytyy varmasti ja linkistä näkee myös kuvan teoksesta. Runokirja on ihastuttava ja pysähdyttää monen pienemmän ja suuremman murheen äärelle, mutta siten, että toivonkipinä pilkistää lähes jokaisesta runosta. Minä pidin erityisesti seuraavista runoista:

Ei leikitä nyt,

olen väsynyt.

Jaksan vain kyyköttää naulakon alla,

sataa kyyneleitä kohta kaatamalla.

 

Minä nielaisin murheen murun

ja kasvatin mahassa suuren surun.

Se kasvoi minua suuremmaksi,

ei minusta ollut sen kantajaksi.

Äiti tahtoi auttaa ja ottaa surusta puolikkaan.

Annoin murun kerrallaan. Ja se katosi kokonaan.

 

Aina en osaa sanoa mikä harmittaa,

mistä paha mieli syntyy ja mikä sen kasvamaan saa.

Miksi se tuntuu kurkussa ja varvasta kipristää?

Ja miksi ihan kauheasti illalla itkettää?

 

Minä suutuin ja huusin niin

että se kuului naapuriin.

Minä itkin ja paukutin ovia,

annoin radion soittaa lauluja hirveän kovia.

Sitten keittiöön palasin.

Pyysin anteeksi ja äitiä halasin.

Hommat tehty

Jippii, kaikki kolmosperiodin kirjalliset työt on nyt tehty ja kandikin viimein palautettu! Nyt on muutama päivä ihan oikeasti vapaata, eikä mitään velvollisuuksia, ennen kuin opetusharjoittelu alkaa. Tuntuupa muuten kummalta, kun mitään ei tarvitse tehdä! Vapaani aion käyttää Eeva Kilven runossa kuvailtuun tapaan. Runo on minulle uusi tuttavuus äidinkielen sivuaineen kurssilta, tykästyin siihen heti kuultuani sen.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi